Minilex - Lakipuhelin

Saneerausohjelman julkisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausohjelmalla määrätään velallisen toimintaa, varallisuutta ja velkoja koskevista toimenpiteistä, joilla velallisen taloudellisen toimintakyvyn tervehdyttämiseen tähdätään. Saneerausohjelma sisältää selvityksen velallisen taloudellisesta asemasta ja muista saneeraukseen vaikuttavista seikoista sekä määräykset velallisen ja velkojien asemaa koskevista, toiminnan jatkamiseen, muuttamiseen tai lopettamiseen tähtäävistä toimenpiteistä ja järjestelyistä. Ohjelmasta ilmenee myös velkojien jako ryhmiin sekä äänivallan puuttuminen. Selvittäjän on laadittava ehdotus saneerausohjelmaksi ja toimitettava se tuomioistuimelle tämän asettamassa määräajassa, joka ei ilman erityistä syytä saa olla neljä kuukautta pitempi. Saneerausmenettely lakkaa, kun saneerausohjelma on vahvistettu, ja saneerausvelkojen sekä muiden ohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät tällöin ohjelman mukaisesti

Tuomioistuimen on merkittävä tiedot saneerausohjelman vahvistamisesta, muuttamisesta ja raukeamisesta konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin. Kun tuomioistuin on vahvistanut saneerausohjelman, rekisteriin on merkittävä valvojan nimi ja yhteystiedot, mikäli valvoja on määrätty. Konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin merkityt tiedot ovat julkisia, ja jokaisella on oikeus saada tietoja ja otteita rekisteristä.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaisesti tuomioistuimelle annettu ohjelmaehdotus on pääsääntöisesti julkinen. Tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä tai erityisestä syystä päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja, joiden julkisiksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Asianosaisella, kuten velkojalla, on oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen oikeudenkäyntiasiakirjan sisällöstä. Itse saneerausohjelma on lähtökohtaisesti luottamuksellinen velallisen ja velkojien välillä, ellei sitä erikseen päätetä julkistaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]