Minilex - Lakipuhelin

Yrityssaneeraus ja velkojatoimikunta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yrityssaneerauksessa on mahdollista asettaa niin sanottu velkojatoimikunta. Sen asettaminen on harkinnanvaraista, mutta käytännössä pääsääntöinen menettelytapa yrityssaneerauksen osalta. Mikäli velkojia on vain vähän tai jokin muu syy puoltaa sitä, että velkojatoimikuntaa ei aseteta, voidaan se jättää asettamatta. Pääsääntö asettamiselle on kuitenkin niin vahva, että periaatteessa tuomioistuimen tulisi perustella, miksi toimikuntaa ei tietyssä tapauksessa tarvittaisi. 

Jokaisella yrityssaneerauksen asianosaisella on oikeus vaatia velkojatoimikuntaa. Velkojatoimikunnan asettaminen on mahdollista aina saneerausohjelman vahvistamiseen saakka; sitä ei siis tarvitse asettaa heti menettelyn aloittamisen yhteydessä. Onkin katsottu, että yleensä toimikunnan asettamista kannattaisi lykätä niin pitkälle, että ehditään kunnolla harkita sen tarpeellisuutta. Lykkääminen voi olla perusteltua myös, jotta toimikunnan kokoonpano saadaan mahdollisimman hyvin eri velkojaintressejä edustavaksi. Velkojatoimikunnan tulisi edustaa mahdollisimman tasapuolisesti eri velkojaryhmiä. Edustuksen tasapuolisuudesta voidaan poiketa, jos se on omiaan edistämään toimikunnan toiminnan tehokkuutta.

Esityksiä toimikunnan jäseniksi saa tehdä vain kyseiseen velkojaryhmään kuuluva velkoja. Joissakin tapauksissa myös ulkopuolinen taho, ELY-keskus, saa nimittää yhden jäsenen, jolla ei kuitenkaan ole äänivaltaa. Jäsenille ei ole asetettu erityisiä kelpoisuusehtoja, esimerkiksi ammatilliseen pätevyyteen liittyen. Velkojilla on itsenäinen oikeus esittää parhaaksi katsomaansa henkilöä oman ryhmänsä edustajaksi, mutta käytännössä tuomioistuimen päätösvaltaan jää, kuka velkojien ehdottamista henkilöistä toimii ryhmän edustajana. Tuomioistuimen tehtävänä on myös päättää siitä, mitkä velkojaryhmät saavat edustuksen toimikunnassa.

Velkojatoimikunta koostuu vähintään kolmesta jäsenestä, jotka valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan. Toimikunnan toimikausi päättyy tyypillisesti ohjelman vahvistamiseen, mutta ohjelmassa on mahdollista määrätä siitä, että toimikunnan tehtävät jatkuvat ohjelman päättymiseen saakka. Tällaiseen toimikauden jatkamiseen on aihetta lähinnä silloin, kun voidaan ennakkoon arvioida, että ohjelman toteutus tulee olemaan vaikeaa. Tällöin velkojatoimikunta toimii eräänlaisena sovittelijana velkojakollektiivin ja velallisen välillä, sekä valvoo, että velallinen toteuttaa saneerausohjelman asianmukaisesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]