Minilex - Lakipuhelin

Saneerausohjelman kesto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausohjelman tai siihen sisältyvän maksuohjelman kestolle ei ole laissa määritelty minkäänlaisia rajoja, eikä sen kestoa myöskään edellytetä erikseen ilmoitettavan. Saneerausohjelma voi raueta tai se voidaan määrätä raukeamaan sen aikana esimerkiksi velallisen konkurssin tai ohjelmaa koskevan laiminlyönnin perusteella. Saneerausohjelmien pituudet vaihtelevat käytännössä yleisimmin viiden ja kymmenen vuoden välillä. 

Saneerausohjelma sisältää määräykset velallisen toimintaa koskevista toimenpiteistä sekä velkojen järjestelystä. Saneerausmenettelyn tavoitteena on rehabilitaatio eli maksuvaikeuksissa olevan yrityksen toimintaedellytysten palauttaminen. Saneerausohjelma kestää yleensä useita vuosia, ja ohjelman suoritettuaan yritys vapautuu veloistaan siltä osin kuin niille ei ohjelman mukaan tule suorituksia. Käytännössä saneerausohjelmat ovat kestäneet muutamista kuukausista jopa yli kymmeneen vuoteen. Ohjelmaa ei voida suunnitella olemaan voimassa vain lyhyttä aikaa, jos se johtaisi saneerausvelkojen kohtuuttomaan alentamiseen.

Saneerausohjelmassa määrätty yksittäistä velkojaa koskeva velkajärjestely tai koko saneerausohjelma voidaan tuomioistuimen päätöksellä määrätä raukeamaan. Mikäli velallinen on esimerkiksi olennaisella tavalla laiminlyönyt ohjelman mukaisen velvollisuutensa velkojalle, tuomioistuin voi määrätä velkajärjestelyn kyseisen velkojan osalta raukeamaan. Koko saneerausohjelma taas voidaan määrätä raukeamaan, jos käy ilmi, että ohjelman vahvistamiselle olisi ollut este, tai jos velallinen on muuten kuin vähäisesti rikkonut ohjelmaa suosiakseen jotakin velkojaa. Saneerausohjelma raukeaa, jos velallinen asetetaan sen aikana konkurssiin tai jos saneerausvelalliselle myönnetään yksityishenkilön velkajärjestely.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]