Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön yrityssaneeraus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kommandiittiyhtiö on taloudellista toimintaa varten perustettu yhtiö, jossa on vähintään kaksi yhtiömiestä. Toinen yhtiömies on vastuunalainen yhtiömies ja toinen äänetön yhtiömies. Yhtiömiehiä voi luonnollisesti olla myös useampia kuin kaksi. Toimintaa harjoitetaan yhtiösopimuksen mukaisesti.

Kommandiittiyhtiö voi hakeutua yrityssaneeraukseen. Yrityssaneerauksella tarkoitetaan oikeushenkilöille, eli muun muassa yrityksille, kohdistettua menettelyä, jolla pyritään selvittämään yrityksen jatkokelpoisuus, saamaan aikaan yrityksen veloille velkajärjestely ja pelastamaan yritys taloudellisista vaikeuksista niin, että se voi jatkaa toimintaansa, eikä joudu hakeutumaan konkurssiin. Menettelyllä pyritään tervehdyttämään ylivelkaantuneen kommandiittiyhtiön taloudellinen tilanne ja mikäli se on vielä korjattavissa, yrityssaneeraus voi olla hyvä vaihtoehto konkurssiin hakeutumiselle. Usein merkki siitä, että yhtiö on ylivelkaantunut ja voisi hakeutua yrityssaneeraukseen, on sen jatkuva kykenemättömyys maksamaan laskuja niiden erääntymispäivinä. 

Kommandiittiyhtiön osalta velkavastuu yrityssaneerauksessa menee siten, että saneerausmenettely kohdistuu ainoastaan yhtiön velkoihin. Velkavastuu jakautuu yhtiösopimuksessa sovittujen yhtiöpanosten mukaisesti ja vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön veloista henkilökohtaisesti ja myös yksityisellä omaisuudellaan. Äänettömän yhtiömiehen osalta velkavastuu rajautuu siten, että hänen katsotaan täyttäneen velkavastuunsa, kun on suorittanut yhtiöpanoksensa. 

Yrityssaneerausta voi hakea velallinen yhtiö itse, velkoja tai todennäköinen velkoja. Kirjallinen hakemus toimitetaan tuomioistuimeen, joka myös vahvistaa kommandiittiyhtiön saneerausohjelman, mikäli saneerausmenettelyn aloittamiselle on edellytykset.

 

Yhteenveto

 

  • Kommandiittiyhtiö on taloudellista toimintaa varten perustettu yhtiö, jossa on vähintään kaksi yhtiömiestä. Toinen yhtiömies on vastuunalainen yhtiömies ja toinen äänetön yhtiömies. 
  • Yrityssaneerauksella tarkoitetaan oikeushenkilöillekohdistettua menettelyä, jolla pyritään selvittämään yrityksen jatkokelpoisuus.
  • Yrityssaneerausta voi hakea velallinen yhtiö itse, velkoja tai todennäköinen velkoja. Kirjallinen hakemus toimitetaan tuomioistuimeen, joka myös vahvistaa kommandiittiyhtiön saneerausohjelman, mikäli saneerausmenettelyn aloittamiselle on edellytykset.

 

Summary in English

 

  • ​A limited partnership is a company established for economic activities with at least two partners. One partner is a responsible partner and the other a silent partner.
  • Corporate restructuring refers to a procedure aimed at legal entities, which aims to determine the company's ability to keep functioning.
  • Corporate restructuring can be applied for by the debtor company itself, a creditor or a probable creditor. A written application is submitted to the court, which also confirms the restructuring program of the limited partnership, if there are conditions for starting the restructuring procedure.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

 

1.  Onko yrityssaneerauksen alkamiselle olemassa ehtoja?

Se, että yritystä uhkaa maksukyvyttömyys on ehtona yrityssaneerauksen aloittamiselle.

 

Aiheesta muualla

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]