Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa yrityssaneeraus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yrityssaneeraus on taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen yritystoiminnan rehabilitaatioon eli tehostamiseen tähtäävä maksukyvyttömyysmenettely. Yrityssaneerauksessa velallisen maksettaviksi tulevat velat pyritään järjestelemään oikeaan suhteeseen hänen oman maksukykynsä kanssa. Yrityksen saneeraukseen sovelletaan lakia yrityksen saneerauksesta.

Yrityssaneeraus kohdistuu jatkuvaan yritystoimintaan, eikä sen tarkoituksena ole velallisen varojen käyttäminen velkojen maksuun kuten esimerkiksi konkurssissa. Muita maksukyvyttömyysmenettelyjä yrityssaneerauksen ja konkurssin lisäksi ovat ulosotto sekä yksityishenkilön velkajärjestely. Saneerausmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen voivat tehdä velallinen, velkoja tai niin sanottu todennäköinen velkoja, ja päätöksen menettelyn aloittamisesta tekee tuomioistuin. Saneerausmenettelyn aloittaminen saa aikaan muun muassa sen, ettei velallinen saa enää maksaa saneerausvelkojaan tai asettaa niistä vakuutta, eikä velallisen omaisuuteen saa kohdistaa perintätoimia.

Saneerausmenettelyn alettua velalliselle pyritään vahvistamaan hänen toimintansa järjestelyä koskeva saneerausohjelma, johon vaaditaan velkojien osalta tietty vähimmäiskannatus. Saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen velallinen maksaa velkojaan velkojille ohjelmaan sisältyvän maksuohjelman mukaan, ja saneeraus päättyy, kun velat ovat tulleet ohjelman mukaisesti kokonaan maksetuiksi. Saneeraus voi päättyä myös ennenaikaisesti muun muassa velallisen konkurssiin asettamisen tai tuomioistuimen päätöksen johdosta.

 

Yhteenveto

 

  • Yrityssaneeraus on taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen yritystoiminnan tehostamiseen tähtäävä maksukyvyttömyysmenettely.
  • Velallisen maksettaviksi tulevat velat pyritään järjestelemään oikeaan suhteeseen hänen maksukykynsä kanssa. 
  • Yrityssaneeraus kohdistuu jatkuvaan yritystoimintaan, eikä tarkoituksena ole velallisen varojen käyttäminen velkojen maksuun. 
  • Saneerausmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen voi tehdä velallinen, velkoja tai todennäköinen velkoja. 
  • Saneerausohjelman mukaan velallinen maksaa velkojalle velkojaan maksuohjelman mukaan, ja saneeraus päättyy, kun velat ovat tulleet kokonaan maksetuiksi. 

 

Summary in English

 

  • Debt reconstructing is an insolvency procedure for enhancing the business of a company in financial difficulties. 
  • The debts of the debtor are arranged in relation to his ability to pay. 
  • Debt reconstruction is directed to continuing business, and the goal is not to use the funds of the debtor to pay his debts. 
  • Application for stating debt reconstruction can be made by the debtor, the claimant, or the probable claimant.
  • According to the debt reconstruction program, the debtor pays his debts to the creditor according to a payment plan. The debt reconstruction program ends when all debts have been paid. 

 

Aiheesta muualla

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]