Minilex - Lakipuhelin

Saneerausmenettelyn päättyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Saneerausmenettely oikeusvaikutuksineen alkaa tuomioistuimen menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdosta. Saneerausmenettelyllä tarkoitetaan saneeraukseen liittyviä, velallisen maksukyvyn parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä aina saneerausmenettelyn aloittamisesta saneerausohjelman päättymiseen saakka. Menettely voidaan sen oikeusvaikutusten kautta rajata tarkoittamaan kuitenkin myös pelkkää hakemuksen vireilletulon ja saneerausohjelman vahvistamisen välistä aikaa, johon saneerausmenettelyn oikeusvaikutukset kohdistuvat.

Saneerausmenettelyn alkamisen oikeusvaikutuksia ovat muun muassa maksu-, ja vakuudenasettamiskielto, jotka jatkuvat, kunnes saneerausohjelma vahvistetaan. Saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen velallisen ja velkojien oikeussuhteiden sisältö, esimerkiksi velkojen maksua koskien, määräytyy ohjelman perusteella. Jos saneerausmenettely lakkaa ilman saneerausohjelman vahvistamista, menettelyn aloittamisen oikeusvaikutukset lakkaavat, kun tuomioistuimen päätös menettelyn lakkaamisesta on annettu. Tuomioistuin voi erityisestä syystä määrätä, että oikeusvaikutukset ovat voimassa, kunnes päätös on lainvoimainen tai asiassa toisin määrätään. Jos velallinen menettelyn alettua asetetaan selvitystilaan, menettelyn aloittamisen oikeusvaikutukset lakkaavat selvitystilan alkaessa. Saneerausmenettely raukeaa, mikäli velallinen asetetaan sen aikana konkurssiin tai velalliselle myönnetään yksityishenkilön velkajärjestely.

Velallista koskeva yrityssaneeraus voi päättyä kokonaisuudessaan joko saneerausohjelman mukaisten suoritusten tultua maksetuksi, taikka ohjelman rauetessa tai lakatessa. Ohjelma voidaan tuomioistuimen päätöksellä määrätä raukeamaan muun muassa velallisen maksuohjelman laiminlyömisen vuoksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]