Minilex - Lakipuhelin

Millainen on yrityssaneerausmenettely?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yrityssaneeraus on tuomioistuimen hyväksymä toimenpide, jolla pyritään tervehdyttämään ylivelkaantuneen yrityksen toiminta. Yrityssaneeraukseen hakeutuminen on usein vaihtoehto konkurssille. Taloudellisissa vaikeuksissa oleva yritys (eli velallinen) voi tehdä hakemuksen tuomioistuimelle saneerausmenettelyn aloittamiseksi. Saneerausmenettelyn aloittamisen edellytyksenä on, että velallinen on maksukyvytön tai velallista uhkaa maksukyvyttömyys. Lisäksi menettely voidaan aloittaa silloin, jos suuret velkojat ovat samaa mieltä velallisen kanssa menettelyn tarpeellisuudesta.

Tuomioistuin päättää yrityssaneerausmenettelyn aloittamisesta. Menettelyn aloittaminen aikaansaa saneerausvelkoja koskevan maksu-, perintä- ja täytäntöönpanotoimenpiteiden kiellon. Velallinen ei siis tällöin saa maksaa velkojaan eikä myöskään velkoja saa niitä periä. Saneerausmenettelyn aloittaminen aikaansaa siis niin sanotun rauhoitusajan, jonka aikana saneerausvelalliselle laaditaan saneerausohjelma.

Yrityssaneerausmenettelyyn kuuluu myös selvittäjän määrääminen. Selvittäjän on valvottava velkojien etua ja hänen tehtävänään on esimerkiksi laatia selvitys velallisen taloudellisesta tilanteesta, seurata ja valvoa velallisen toimintaa menettelyn aikana sekä huolehtia velallisen harjoittaman toiminnan tarkastuksesta. Lisäksi selvittäjän tulee laatia saneerausohjelmaehdotus.

Saneerausohjelmassa tulee ensinnäkin yksilöidä velallisen toiminnan tervehdyttämiseksi tarkoitetut toimenpiteet. Saneerausohjelmassa määritellään siis esimerkiksi missä laajuudessa velallisen toimintaa jatketaan sekä liittyykö tähän mahdollisesti yritysmuodon tai organisaation muutoksia. Lisäksi on määrättävä esimerkiksi velallisen varoja ja henkilöstöä koskevista toimenpiteistä sekä ohjelman rahoituksesta ja seurannasta. Saneerausohjelmaan sisältyvässä maksuohjelmassa taas määrätään velallisen velkojen maksamisesta. Maksuohjelmassa voidaan esimerkiksi muuttaa velkojen maksuaikataulua, alentaa luottokustannuksia tai alentaa maksettavan velan määrää.

Tuomioistuin päättää saneerausohjelman vahvistamisesta sen jälkeen, kun velkojat ovat saaneet tilaisuuden perehtyä saneerausohjelmaehdotukseen sekä ilmaista kantansa ja tarvittaessa äänestää siitä. Kun saneerausohjelma on vahvistettu, saneerausvelat on maksettava sen mukaisesti eli se korvaa velkojen alkuperäiset ehdot. Saneerausohjelman toteuttaminen kuuluu yritykselle itselleen, mutta tarvittaessa saneerausohjelman seurantaan voidaan määrätä erityinen valvoja, joka valvoo ohjelman toteutumista ja antaa siitä selonteon velkojille. Jollei valvojaa määrätä, on velallisen itse annettava velkojille tiedot ohjelman toteuttamisesta määräajoin. Saneerausohjelma kestää yleensä useita vuosia. Saneerausohjelman suoritettuaan yritys vapautuu lopuista veloistaan, joita ei ohjelman mukaan tarvinnut suorittaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]