» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli hakenut velkajärjestelyä, jonka myöntämistä kaksi hänen velkojaansa vastustivat. A oli ennen velkajärjestelyhakemuksensa jättämistä käräjäoikeuteen luovuttanut vastikkeettomasti kaksi henkilöautoa B:lle. Kyseisten henkilöautojen arvot olivat yhteensä noin 60 000 markkaa. B oli luovutukset saatuaan tehnyt A:n velkojien kanssa sopimuksen, että autojen arvo tulisi hänen puolestaan korvatuksi velkojille. Velkojat kuitenkin vastustivat velkajärjestelyn myöntämistä sillä perusteella, että A oli heidän mukaansa autot luovuttamalla merkittävästi heikentänyt taloudellista asemaansa ennen velkajärjestelyn hakemista. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, pitikö velkojien väite paikkansa ja toisaalta myös se, oliko A:lla erityisiä vastasyitä, joiden perusteella velkajärjestely olisi tästä huolimatta voitu myöntää.
Yksityishenkilön velkajärjestelylain 60 §:n mukaan takaisinsaantia konkurssipesään koskevia säännöksiä voidaan soveltaa myös velkajärjestelyn yhteydessä. Edelleen saman lain 10 §:n 4 kohdan mukaan velkajärjestelyä ei voida ilman erityisiä vastasyitä myöntää velalliselle, joka on merkittävästi heikentänyt taloudellista asemaansa tai sopimattomasti suosinut jotakin velkojaa tekemällä oikeustoimen, joka voitaisiin peräyttää takaisinsaantia konkurssipesään koskevien säännösten nojalla, jos velkajärjestelyn sijasta olisi haettu konkurssia.
Käräjäoikeuden asiassa tekemän harkinnan mukaan velkajärjestelyn myöntämiselle oli tapauksessa edellä mainitun yksityishenkilön velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdan mukainen yleinen este. Käräjäoikeus otti tämän todettuaan kantaa siihen, oliko tämän esteen ohittamiseen esitetty A:n osalta riittäviä erityisiä vastasyitä. Niiden osalta käräjäoikeus totesi, ettei tällaisia ollut kuitenkaan tullut esitetyksi, minkä johdosta se päätyi hylkäämään A:n velkajärjestelyhakemuksen. Asia eteni A:n valituksen kautta hovioikeuteen, joka katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei tapauksessa ollut tullut esitetyksi sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden perusteella velkajärjestely olisi voitu myöntää sitä rasittaneesta yleisestä esteestä huolimatta. Näin ollen hovioikeus jätti käräjäoikeuden asiassa tekemän päätöksen voimaan.
Korkein oikeus aloitti tapauksen harkinnan toteamalla, että velkajärjestelyn myöntämiseen oli olemassa alempien oikeuksien lausumaan tapaan yleisiä esteitä. Tämän vuoksi korkeimman oikeuden arviointi perustui merkittäviltä osin sen tulkitsemiseen, olivatko A:n esittämät vastasyyt sillä tavoin erityisiä, että velkajärjestely olisi voitu myöntää yleisten esteiden olemassaolosta huolimatta. Hallituksen esityksen nojalla korkein oikeus katsoi erityisiksi vastasyiksi tavallisesti toimet, joilla velallinen on pyrkinyt korjaamaan aiempaa käyttäytymistään esimerkiksi alkamalla maksaa velkojaan. Edellä mainittuja lainkohtia analysoiden korkein oikeus katsoi myös, ettei takaisinsaantimahdollisuus velkajärjestelyn yhteydessä tarkoittanut suoraan sitä, että velkajärjestely voitaisiin myöntää tilanteessa, jossa velallinen on yksityishenkilön velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdan mukaisella toimella heikentänyt taloudellista asemaansa.
Kun A ei ollut ollut millään tavalla osallisena B:n ja velkojien välisessä sopimuksessa korvata A:lle luovutettujen autojen arvo velkojille, ei korkein oikeus katsonut sopimusta erityiseksi vastasyyksi tapauksessa. Tämän lisäksi korkein oikeus totesi, ettei muitakaan erityisiä vastasyitä ollut tapauksessa näytetty toteen. Näillä perusteilla korkein oikeus ei päätynyt muuttamaan alempien oikeusasteiden päätöksien lopputulosta, minkä seurauksena A:n velkajärjestelyhakemus tuli hylätyksi jokaisessa oikeusasteessa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa