» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2017:5 oli kysymys yksityishenkilön velkajärjestelystä. Velalliselle oli vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen maksuohjelma 20.2.2009 ja 19.2.2014 väliselle ajalle. Tähän maksuohjelmaan oli otettu määräys lisäsuoritusvelvollisuudesta. Velkoja vaati lisäsuoritusvelvollisuuden perusteella käräjäoikeudessa 13.4.2015 vireille tulleella hakemuksella lisäsuorituksen vahvistamista ja maksuvelvollisuuden määräämistä. Hakemus perustui siihen, että velallisen tulot olivat kohonneet vuosina 2009-2011.
Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia oli muutettu 1.1.2015 alusta voimaan tulleella lailla, joka koski lisäsuoritusvelvollisuuden määräämistä. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, voitiinko uutta, 1.1.2015 voimaan tullutta lainmuutosta soveltaa ennen sen voimaantuloa lisääntyneisiin tuloihin perustuvaan lisäsuoritusvelvollisuuteen.
Lisäsuoritusvelvollisuuden määräämistä koskevan velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momentin muutos tuli voimaan 1.1.2015. Lain voimaantulo- ja siirtymäsäännösten mukaan, jos velalliselle on vahvistettu lisäsuoritusvelvollisuus tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten nojalla, lisäsuoritusvelvollisuuteen sovelletaan 1.1.2015 lähtien tämän lain 35 a §:n 3 momenttia. Tätä säännöstä voidaan tulkita ensinnäkin niin, että kaikkiin mainitun ajankohdan jälkeen määrättäviin lisäsuorituksiin on sovellettava uutta säännöstä. Vaihtoehtoisesti lainkohtaa voidaan tulkita siten, että uutta säännöstä sovelletaan vain mainitun ajankohdan jälkeen syntyneisiin lisäsuoritusvelvollisuuksiin.
Velkajärjestelylain aikaisempien muutosten esitöissä on todettu, että laskettaessa lisäsuoritusvelvollisuuden määrää uutta säännöstä sovelletaan myös niihin maksuohjelmiin, jotka on vahvistettu ennen lainmuutoksen voimaantuloa. Kuitenkin esitöissä todetaan myös nimenomaisesti ja yksiselitteisesti, että uutta lainkohtaa sovelletaan vasta voimaantulosäännöksessä säädetyn ajankohdan jälkeen määräytyvien lisäsuoritusten laskemiseen.
Velallisen kannalta lievemmän uuden säännöksen soveltaminen takautuvasti ennen lain voimaantuloa vahvistetuissa maksuohjelmissa määrättyyn lisäsuoritusvelvollisuuteen on perusteltua ottaen huomioon velkajärjestelyvelallisten yhdenvertaisen kohtelun, sillä näin lisäsuoritukset lasketaan samojen säännösten perusteella kaikkien velallisten osalta.
Sen sijaan sellainen tulkinta, jonka mukaan siirtymäsäännösten katsottaisiin tarkoittavan sitä, että kaikkiin 1.1.2015 jälkeen vahvistettaviin lisäsuoritusvelvollisuuksiin sovellettaisiin uutta säännöstä riippumatta siitä, perustuvatko nämä lisäsuoritusvelvollisuudet ennen lainmuutoksen voimaantuloa vai sen jälkeen saatuun tulonlisäykseen, johtaisi velkajärjestelyvelallisten eriarvoiseen kohteluun. Tällaisen tulkinnan mukaan sellainen velallinen, joka olisi hoitanut lisäsuoritusvelvollisuutensa maksuohjelmassa määrätyllä tavalla asianmukaisesti, olisi joutunut maksamaan lisäsuoritusvelvollisuutensa aikaisemmin voimassa olleen lain ankarampien säännösten mukaisesti, kun taas sellaiselle velalliselle, joka olisi laiminlyönyt oma-aloitteisesti ilmoittaa lisäsuoritusvelvollisuudesta vahvistettaisiin lisäsuoritusvelvollisuus uuden lievemmän säännöksen mukaan. Myöskään aikaisempien vastaavien lakimuutosten siirtymäsäännökset eivät puolla äsken mainittua tulkintaa.
Näin ollen korkein oikeus katsoi, että uutta velkajärjestelylain 35 a §:n 3 momenttia sovelletaan vain 1.1.2015 jälkeen saatuihin lisätuloihin perustuvaan lisäsuoritusvelvollisuuden määräämiseen. Tämän perusteella velallisen lisäsuoritusvelvollisuudeksi vahvistettiin 12 855,67 euroa, josta velallinen oli velvollinen suorittamaan B Oy:lle 2306 euroa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa