» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:n yritystoiminta oli päättynyt konkurssiin vuonna 1992, ja A:lle oli jäänyt suuri määrä velkoja. A haki velkajärjestelyyn 12.3.2004. Hakemuksen mukaan velkojen määrä oli tuolloin 3,2 miljoonaa euroa ja velkojina pääasiassa pankkeja ja muita luottolaitoksia. A oli saanut testamentin perusteella osakkeita vuonna 2002. Hän oli luopunut testamentista 14.2.2003 ja noin vuosi tämän jälkeen hakenut velkajärjestelyä. Yksi velkojapankki vastusti hakemusta, koska A oli luopunut perinnöstä. Pankki katsoi perinnöstä luopumisen velkajärjestelylaissa tarkoitetuksi taloudellisen aseman heikentämiseksi. jonka perusteella velkajärjestelyä ei tulisi myöntää.
Käräjäoikeus totesi, että testamentista luopuminen oli laissa tarkoitettu yleinen este yksityishenkilön velkajärjestelylle. Lain mukaan velkajärjestely voitiin kuitenkin myöntää esteestä huolimatta, jos myöntämiselle oli erityisen painavia syitä kuten velkaantumisesta kulunut aika, velallisen olosuhteet ja toimet velkojen maksamiseksi sekä velkajärjestelyn merkitys velalliselle ja velkojille. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli tässä tapauksessa myös perusteita. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että A:n menettely kokonaisuudessaan aiheutti esteen velkajärjestelylle, ja hylkäsi hakemuksen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Myös korkein oikeus pysytti ratkaisun. Korkein oikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että A ei ollut luopunut testamentista. A oli jo ryhtynyt toimiin testamentilla saatujen osakkeiden myymiseksi, mutta ilmoittanut myöhemmin pesänjakajalle luopuvansa testamentista. Testamentista luopuminen ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, vaan A:n katsottiin ottaneen perinnön vastaan ja luovuttaneen sen edelleen. Omaisuuden luovutus oli tapahtunut noin vuotta ennen velkajärjestelyyn hakeutumista. Osakkeista oli saatu noin 75 000 euroa rahaa, ja vaikka se oli määrältään vain pieni osa veloista, oli sillä velkojien maksunsaantioikeuden kannalta merkitystä. Korkein oikeus katsoi, että A oli järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi tavalla, joka muodosti esteen velkajärjestelyn myöntämiselle.
Velkajärjestely voitiin kuitenkin lain mukaan myöntää, mikäli tälle oli painavia syitä. Korkein oikeus katsoi, että velkaantumisesta kulunut pitkä aika ja velkojen suuri määrä puolsivat järjestelyä. A ei kuitenkaan ollut konkurssin jälkeen maksanut velkojaan vapaaehtoisesti tai ulosottotoimien kautta. Sen vuoksi Korkeimman oikeuden mukaan syyt velkajärjestelyn myöntämiselle eivät olleet niin painavia, että järjestely olisi voitu myöntää esteestä huolimatta. A:n menettely esti siis velkajärjestelyn myöntämisen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa