Minilex - Lakipuhelin

Yksityishenkilön velkajärjestely ja elinkeinotoiminta - KKO:2003:56

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yksityishenkilön velkajärjestely
    Maksuohjelma

A ja hänen veljensä olivat harjoittaneet rakennusalan yritystoimintaa vuodesta 1980. He omistivat yhtiön X osakkeet. Yhtiö X asetettiin konkurssiin 4.9.1992. A ja hänen veljensä jatkoivat työntekijöinä konkurssin aikoihin perustetussa yhtiössä Y, jonka osakkeenomistajia olivat heidän läheisensä. A oli antanut takaussitoumuksia molempien yhtiöiden veloista. A oli velkajärjestelyn piirissä, ja hän haki maksuehdotuksen vahvistamista. Maksuehdotuksen mukaan molempien yhtiöiden takaussitoumuksen kuuluivat velkajärjestelyn piiriin.

Lain mukaan yksityishenkilön velkajärjestelyn piiriin ei kuulu sellainen velka, jonka takaussitoumuksen velallinen on antanut omistamansa yhtiön velasta. Jos velallinen kuuluu yhtiön johtoon ja omistaa yhtiön osakkeita, ei yhtiön velasta annettuun takaussitoumukseen perustuva velka siis kuulu velkajärjestelyn piiriin. A ei omistanut yhtiön Y osakkeita. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että A osallistui yhtiön johtamiseen, ja A:n työtulot riippuivat yhtiön toiminnasta. Yhtiön Y osakkeenomistajat, jotka kaikki olivat A:n ja hänen veljensä läheisiä, eivät osallistuneet yhtiön toimintaan, joten heidän osuutensa oli lähinnä muodollinen. Näillä perusteilla korkein oikeus totesi, että A:n toiminta oli rinnastettavissa osakkeenomistajan toimintaan. Yhtiön Y veloista annetut takaussitoumukset eivät kuuluneet velkajärjestelyn piiriin.

Yhtiön X veloista annettujen takaussitoumuksen osalta ratkaisevaa oli, katsottiinko A:n jatkaneen samaa elinkeinon harjoittamista konkurssin jälkeen. Jos elinkeintotoiminta on samaa, takaussitoumukset eivät kuulu velkajärjestelyyn. Yhtiö Y oli ostanut X:n konkurssipesältä toiminnassaan tarvittavan kaluston ja jatkoi aluksi toimintaa samoissa tiloissa, mikä puolsi liiketoiminnan katsomisen saman elinkeinotoiminnan harjoittamiseksi. Liiketoiminta oli kuitenkin vain osittain samaa, sillä suuri osa toiminnoista jätettiin pois ja joitakin uusia otettiin tilalle. Korkein oikeus kiinnitti huomiota siihen, että kaluston ostamisesta ja Y:n toiminnasta ja rahoituksesta oli sovittu velkojien kanssa ja että velkojien edun turvaamiseksi myös A:n ja hänen veljensä nostaman palkan määrää oli rajoitettu. Velkojien edut oli otettu tasapuolisesti huomioon. Lisäksi korkein oikeus totesi, että yritystoiminnan jatkaminen oli ollut A:lle ja hänen veljelleen ainoa tapa työllistyä.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa on otettu huomioon sekä velkajärjestelyyn hakeutuneen että velkojien edut. Velkojien etuna korkein oikeus pitää sitä, että velallinen on työllistänyt itsensä ja sopinut tarvittavasta rahoituksesta velkojien kanssa. Lain tarkoituksen mukaista on tässä tapauksessa sisällyttää yhtiön X veloista annetut sitoumukset velkajärjestelyn piiriin. Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuteen maksuohjelman vahvistamiseksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]