» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:lle ja tämän puolisolle B:lle oli velkajärjestelyssä vahvistettu maksuohjelmat 23.5.1994. Maksuohjelmien mukaan A:n ja B:n asunto säilyi, ja heidän tuli suorittaa vakuusvelkaa kuukausittain 1.8.2014 asti. Tavallisten velkojen osalta maksuohjelman kesto oli 77 kuukautta ajalla 1.7.1994 - 30.11.2000. A ja B hakivat maksuohjelman muutosta 24.6.1999 avioeron vuoksi. 17.6.1999 tehdyn ositussopimuksen mukaan asunto jäi B:lle ja B otti yksin vastattavakseen siihen kohdistuvat lainat.
A:lle ja B:lle laadittiin uudet maksuohjelmaehdotukset. A:n luopuminen omistusasunnosta merkitsi sitä, että maksuohjelman kesto muuttui viideksi vuodeksi. Koska A oli maksanut ohjelman mukaisia velkoja jo yli viisi vuotta, katsottiin tavallisia velkoja koskeva ohjelma hänen kohdaltaan päättyneeksi. B ilmoitti pystyvänsä maksamaan vakuusvelkaosuuden, joka ylitti hänen kuukausittaisen maksuvaransa. Vakuusvelkaosuuden jälkeen tavallisille veloille ei jäänyt lainkaan kertymää, joten tavallisten velkojen maksuohjelma katsottiin päättyneeksi 30.6.1999.
Vakuusvelkoja hyväksyi ehdotukset, mutta tavallinen velkoja eli pankki vastusti niitä. Pankin mukaan omistusasunto tuli myydä, jos sen säilyttäminen esti tavallisten velkojen maksun alkuperäisen maksuohjelman mukaisesti.
Käräjäoikeus vahvisti ehdotuksen mukaiset maksuohjelmat sillä perusteella, että olosuhteet olivat muuttuneet olennaisesti ja asumiskustannukset kasvaneet.
Hovioikeus totesi, että molempien puolisoiden maksuvelvollisuus säilyi erosta huolimatta, mikä oli otettu osituksessa huomioon. Erilleen muuttamisen johdosta puolisoiden maksuvara oli laskenut, ja syyt tavallisten velkojen vähimmäiskertymän alentamiselle olivat olemassa. Yhteensä velallisten maksuvara oli kuitenkin alentunut niin paljon, että asunnon säilyttäminen olisi edellyttänyt myös vakuusvelkojen alentamista. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että kiinteistö tuli muuttaa rahaksi. Asia palautettiin käräjäoikeuteen rahaksimuuton toimittamista varten.
Korkein oikeus katsoi, että A:ta ei tullut vapauttaa tavallisten velkojen maksuosuudesta, vaikka A olikin ositussopimuksella vapautunut vakuusvelkaosuudesta. A:n maksuvara tuli käyttää tavallisten velkojen maksuun ja B:n maksuvara vakuusvelan maksuun. Tavallisten velkojen maksamatta oleva osa voisi mahdollisesti tulla suoritetuksi pidentämällä maksuohjelman kestoa sen enimmäismäärään eli kymmeneen vuoteen. Tällöin asunto voitaisiin mahdollisesti säilyttää.
Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Käräjäoikeuden tuli selvittää, oliko maksuohjelmien muuttaminen mahdollista siten, että asunto säilytetään ja tavallisten velkojen vähimmäiskertymä suoritetaan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee asunto myydä. Ratkaisu on tarkoituksenmukainen sekä velkojien että velallisten kannalta. Velallisten maksuvara aleni avioeron vuoksi, mutta asunnon säilyttäminen voi silti olla mahdollista maksuohjelmaa pidentämällä. Tavalliset velkojat eivät kuitenkaa saa kärsiä muutoksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa