Minilex - Lakipuhelin

Yksityishenkilön velkajärjestely ja velkajärjestelyn este - KKO:1998:37

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Yksityishenkilön velkajärjestely
    Velkajärjestelyn este

 

Tapauksessa oli kysymys siitä oliko A velkaantunut huolimattomasti eli siten, että velkajärjestelyn myöntämiselle muodostuisi este.

 

A haki käräjäoikeudelta velkajärjestelyyn pääsyä, jota kaksi hänen velkojistaan vastusti. Käräjäoikeus totesi, että vaikka A:n tulotaso oli viimeisen kolmen vuoden aikana jonkin verran laskenut ei velat olleet epäsuhdassa maksukykyyn nähden. Näin ollen perustetta velkajärjestelyn myöntämiselle ei ollut. A:n velka oli myös muodostunut suurimmaksi osaksi kulutusluotoista ja maksamattomista elatusmaksuista. Näin ollen A oli myös velkaantunut kevytmielisesti. Käräjäoikeus ei myöntänyt A:lle velkajärjestelyä. 

 

Hovioikeus katsoi, että A oli maksukyvytön toisin kuin käräjäoikeus oli todennut. Mitä tuli A:n kevytmieliseeen velkaantumiseen hovioikeus yhtyi käräjäoikeuden mielipiteeseen. Täten velkajärjestelyn myöntämiselle oli este. A:n esittämä todistus masennuksesta vastasyynä ei ollut riittävä, joten velkajärjestelyä ei voitu myöntää kevytmielisen velkaantumisen johdosta.

 

Korkeimmassa oikeudessa todettiin A:n velkaantumisen tapahtuneen suurimmaksi osaksi vuoden 1992 jälkeen. Tuona vuonna A sanoi hänen vuonna 1990 todetun masennuksensa puhjenneen työttömyyden ja avioeron johdosta. Tuota ennen A oli hoitanut talouttaan moitteettomasti. Koska velkaantuminen oli tapahtunut lyhyessä ajassa, velkasumma ei ollut kovin suuri ja velkaantumisen katsottiin olevan seurausta A:n esittämistä syistä ei velkaantumista voitu katsoa kevytmieliseksi. Tästä syystä alempien oikeuksien tuomiot purettiin ja asia palautettiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]