» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli hakenut yksityishenkilön velkajärjestelyä vuonna 1993. Hakemus oli hylätty, koska A ei ollut hakemuksessaan ilmoittanut konkurssirikokseen perustuvaa yli 400 000 markan velkaa erään avoimen yhtiön konkurssipesälle. Kymmenen vuotta myöhemmin A teki uuden velkajärjestelyhakemuksen.
A:n velkajärjestely aloitettiin 10.10.2003. A vaati käräjäoikeutta vahvistamaan kahden vuoden maksuohjelman, vaikka selvittäjä oli viiden vuoden kannalla. Käräjäoikeus hylkäsi koko velkajärjestelyhakemuksen. Se katsoi, että A:lla oli suuri rikosperusteinen velka, jota A ei ollut lyhentänyt lainkaan. A oli vuodesta 1989 alkaen maksanut velkoja ulosoton kautta, mutta käräjäoikeus ei pitänyt tätä merkittävänä, koska suuri osa ulosoton kautta saaduista rahoista oli mennyt A:n kahden lapsen elatusmaksujen maksamiseen. Veroviraston mukaan A ei ollut lainkaan lyhentänyt velkaansa. Käräjäoikeus painotti, että rikosperusteisen velan hyväksyminen velkajärjestelyyn ei pääsääntöisesti tullut kysymykseen. Velallinen ei ollut myöskään käräjäoikeuden mukaan pyrkinyt maksamaan velkaansa, joten pelkästään pitkän ajan kuluminen velkaantumisesta ei ollut riittävä peruste velkajärjestelylle.
Hovioikeus puolestaan katsoi, ettei A:n ollut näytetty välttelevän velkojen lyhentämistä. Ulosottotoimin perityistä varoista suuri osa oli mennyt elatusmaksuihin, mutta hovioikeuden mukaan se ei osoittanut velkojen välttelyä. Velkoja ja niiden korkoja oli niin suuri määrä, ettei velan pääoma ollut lyhentynyt ulosotosta huolimatta. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli hovioikeuden mukaan painavia syitä. Viiden vuoden maksuohjelmaa hovioikeus ei sen sijaan pitänyt A:lle erityisen raskaana. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen velkajärjestelyn hylkäämisestä ja palautti asian käräjäoikeuteen maksuohjelman vahvistamista varten.
A valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati kahden vuoden maksuohjelman vahvistamista. Korkein oikeus katsoi samoin kuin hovioikeus, että velkajärjestelylle oli olemassa painavat perusteet, vaikka velka oli rikosperusteinen. Velkaantumisesta kulunut pitkä aika ja A:n omat toimet velkojen lyhentämiseksi puhuivat velkajärjestelyn myöntämisen puolesta. Korkein oikeus katsoi, että pelkästään velkojen lyhentäminen ulosoton kautta ei automaattisesti tarkoittanut velanmaksun välttelyä. Korkein oikeus katsoi, että velkajärjestely voitiin myöntää, mutta se katsoi myös, ettei ollut syytä poiketa viisivuotisesta maksuohjelmasta. Edellä esitetyt painavat syyt oli otettu huomioon jo velkajärjestelyn myöntämisessä, sillä rikosperusteisen velan velkajärjestelyyn tuli yleisesti ottaen suhtautua pidättyvästi. A oli työelämässä ja alle 50-vuotias, eikä viiden vuoden maksuohjelmaa voinut sen vuoksi pitää kohtuuttomana. Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.
Velkajärjestelyssä otetaan velallisen olosuhteet huomioon yksilöllisesti, mikä on tässä ratkaisussa toteutunut. Pelkästään se, että velkoja on maksettu vain ulosoton kautta, ei riitä osoittamaan velallisen piittaamattomuutta velanmaksusta. Velallisen puolesta puhuvia seikkoja ei kuitenkaan velkajärjestelyratkaisuissa huomioida moneen kertaan. Tässä tapauksessa tällaiset seikat on otettu huomioon jo siinä, että velkajärjestelyn myöntäminen on ylipäätään katsottu mahdolliseksi. Samoilla seikoilla ei ole enää ollut vaikutusta maksuohjelman kestoa määrättäessä. Kohtuullisuussyyt olisivat voineet vaikuttaa maksuohjelman kestoon tässäkin, mutta velallisen tapauksessa viittä vuotta ei voitu pitää kohtuuttomana.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa