» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa oli kysymys yksityishenkilön velkajärjestelystä sekä sen esteistä. Korkeimman oikeuden selvitettäväksi jäi, oliko A:n velkaantumista pidettävä ilmeisen kevytmielisenä. A oli alkanut vuonna 1987 harjoittaa vaatekauppaa lähes kokonaan velkarahoituksella. A:n liiketoiminta oli päättynyt kokonaan vuonna 1990. Vuonna 1996 A haki pääsyä velkajärjestelyn piiriin. A:lla oli tuolloin 880 000 markan velat, pääosiltaan liiketoiminnasta aiheutuneita velkoja.
Velkojien mukaan A:n velkaantuminen oli ilmeisen kevytmielistä, mikä muodosti esteen velkajärjestelylle. Käräjäoikeuden mukaan A oli harjoittanut sellaista liiketoimintaa, joka oli alun perin täysin kannattamatonta. Lisäksi kannattamattoman toiminnan pyörittäminen velkarahalla viittasi selkeästi kevytmieleiseen velkaantumiseen. Käräjäoikeuden mielestä elinkeinotoimintaa oli lähdetty harjoittamaan epärealistisin tulo-odotuksin. Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.
Asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus päätyi kumoamaan sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden päätökset. Velkajärjestelylle ei korkeimman oikeuden mukaan ollut estettä. Korkein oikeus painotti, että A:lla oli vuosien kokemus vaatetusalalta. Lisäksi siihen aikaan monet yhtiöt pyörittivät liiketoimintaa velkarahoilla. Tämä taas tarkoittaa sitä, ettei A:n toimintaa voitu pitää mitenkään epätavallisena. Liiketoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen liittyy lähes poikkeuksetta riskinotto ja jonkinasteinen velkaantuminen. A:n velkaantumista ei näin ollen voitu pitää kevytmielisenä. Asia palautettiin käräjäoikeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa