» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli velkaantunut pääasiassa 1990-luvun alussa yritystoiminnan hiipumisen vuoksi. Taloudellinen lama vaikutti yritystoimintaan ja aiheutti velkaantumisen. A oli myöhemmin velkaantunut jonkin verran lisää, mutta velkaantuminen ei ollut johtunut uuden velan ottamisesta vaan maksamattomista laskuista. A oli velkojensa vuoksi jatkuvasti ulosottotoimenpiteiden kohteena. Hänellä oli säännölliset tulot kokopäiväisestä työsuhteesta, ja hän oli ollut vakituisessa työsuhteessa 1990-luvun alusta lähtien. A oli alle 50-vuotias, yhden lapsen yksinhuoltaja. Aiemmin hänellä oli ollut kaksi ja myöhemmin kolme lasta huollettavanaan.
A:n toimittamassa maksuohjelmaehdotuksessa maksuohjelman kestoksi oli esitetty kolmea vuotta. Pääsääntöisesti yksityishenkilön velkajärjestely kestää viisi vuotta. Se on kuitenkin mahdollista vahvistaa lyhyemmäksi ajaksi, jos lyhyemmälle kestolle oli erityisiä syitä. Tällaisia syitä voivat olla velkaantumisesta kulunut pitkä aika ja velallisen pyrkimykset itse lyhentää velkojaan. Käräjäoikeus katsoi, etteivät A:n olosuhteet antaneet perustetta viittä vuotta lyhyemmän maksuohjelman vahvistamiseksi. A olisi vielä viiden vuoden jälkeenkin alle 50-vuotias, hän oli vakituisessa työsuhteessa ja hänen huoltovelvollisuutensa yhden lapsen yksinhuoltajana otettiin huomioon maksuohjelmassa. Käräjäoikeus vahvisti maksuohjelman kestoksi viisi vuotta.
Hovioikeus katsoi, että kohtuullinen maksuohjelman pituus oli neljä vuotta. Hovioikeuden mukaan se seikka, että A:n velkoja oli lyhennetty ulosottoteitse, tuli myös ottaa huomioon asian käsittelyssä velkaantumisesta kuluneen pitkän ajan lisäksi. Vaikka A ei ollut vapaaehtoisesti lyhentänyt velkojaan, ei se käytännössä olisi ollut mahdollista tilanteessa, jossa palkasta ulosmitattiin kolmannes ja jossa A:lla oli alaikäisiä lapsia yksin huollettavana. Olosuhteet huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että neljä vuotta oli maksuohjelman kestoksi kohtuullinen aika.
Sekä A että kaksi velkojaa saivat valitusluvan. Korkein oikeus kiinnitti huomiota velkajärjestelylain muutokseen, jossa velkaantumisesta kulunut pitkä aika oli lisätty maksuohjelman keston kohtuullistamisperusteeksi. Muutoksella oli tarkoitus huomioida nimenomaan lama-aikana velkaantuneet, ja se mahdollisti viittä vuotta lyhyempien maksuohjelmien vahvistamisen aiempaa useammin. A:n velkaantumisen syyt, velkaantumisesta kulunut pitkä aika sekä A:n vähäinen maksukyky suhteessa velkoihin olivat syitä, joita korkein oikeus painotti ratkaisussaan. Se vahvisti hovioikeuden päätöksen neljän vuoden maksuohjelmasta, jonka se katsoi olevan kohtuullinen sekä velkojille että velalliselle. Velkojia oli useita, eikä yksikään niistä ollut yksityishenkilö. Sen vuoksi ero neljän vuoden ja viiden vuoden maksuohjelmassa ei ollut merkittävä yhdenkään velkojan kannalta.
Ratkaisussa on kiinnitetty huomiota paitsi velallisen olosuhteisiin, myös velkojien asemaan. Vahvistetun maksuohjelman tulee olla kohtuullinen sekä velkojille että velallisille. Yhtenä normaalia lyhyemmän maksuohjelman vahvistamisperusteena on velallisen oma aktiivisuus ja pyrkimykset velkojen lyhentämiseen. Normaalisti ulosottoteitse tapahtuvaa velkojen lyhentämistä ei katsota velallisen eduksi. Tässä tapauksessa kuitenkin sekä hovioikeus että korkein oikeus on ottanut huomioon velallisen olosuhteet ja sen, ettei kahden tai kolmen lapsen yksinhuoltajalla, jonka palkasta on mennyt kolmannes ulosottoon, ole käytännössä mitään mahdollisuuksia lyhentää velkoja vielä ulosoton lisäksi. Päinvastoin velkoja oli tullut jonkin verran lisää sen vuoksi, ettei velallisen maksukyky riittänyt kaikkiin laskuihin. Yksityishenkilön velkajärjestelyn ideana on ottaa velallisen yksilölliset olosuhteet huomioon samoin kuin velkojien edut ja maksuohjelman kautta saatavien suoritusten merkitys velkojille. Ratkaisussa toteutuu velkajärjestelyn perimmäinen tarkoitus.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa