» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:lle oli 16.1.2004 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) mukainen maksuohjelma 1.2.2004 ja 31.1.2009 väliselle ajalle. Kysymys oli niin sanotusta nollaohjelmasta, jossa A:n maksuvelvollisuus oli kokonaan poistettu. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko velkojien oikeus saada lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvia suorituksia lakannut vanhentumisen johdosta.
Käräjäoikeus vahvisti A:n lisäsuoritusvelvollisuuden määrän ja velvoitti A:n maksamaan velkojille näiden vaatimat suhteelliset osuudet tuosta määrästä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Velkajärjestelylain 79 §:n 1 momentin mukaan vanhentumis- ja kanneajan katkeamisesta ja sen vaikutuksesta maksuohjelmassa huomioon otettavaan saatavaan on voimassa, mitä velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 11 ja 17 §:ssä säädetään. Vanhentumislain 17 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen vahvistamassa maksuohjelmassa huomioon otettu saatava vanhentuu 13 §:n 3 momentin mukaisesti kunkin maksuerän osalta erikseen. Vanhentumislain 13 §:n 2 momentin mukaan vanhentumisaika on viisi vuotta sen jälkeen, kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu ulosottoperuste, joka voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio. Pykälän 3 momentissa säädetään, että jos suoritusvelvollisuus alkaa vasta 2 momentissa tarkoitetun ulosottoperusteen antamisen jälkeen, vanhentumisaika lasketaan suoritusvelvollisuuden alkamisesta. Siltä varalta, että velallinen laiminlyö maksuohjelman mukaisen suorituksensa, velkajärjestelylain 42 §:n 2 momentissa säädetään velkojan oikeudesta vaatia maksuohjelman nojalla ulosottolain mukaista täytäntöönpanoa.
Velallisen lisäsuoritusvelvollisuudesta säädetään velkajärjestelylain 35 a §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan velallisella on velvollisuus maksaa lisäsuorituksina velkojilleen maksuohjelman aikana saamistaan tuloista ja varoista pykälässä säädetty määrä. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään määrästä, jonka velallinen on maksuohjelman aikana saamansa kertaluontoisen suorituksen tai lisääntyneiden tulojen perusteella velvollinen suorittamaan velkojille. Pykälän 5 momentissa säädetään lisäsuoritusvelvollisuuteen perustuvien suoritusten maksuajankohdista. Jollei velallinen kuitenkaan omasta aloitteestaan huolehdi lisäsuoritusten maksamisesta maksuohjelman aikana, velkojilla ja myös velallisella itsellään on mahdollisuus hakea lisäsuoritusten vahvistamista. Velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentin mukaan hakemus lisäsuoritusten vahvistamiseksi ja maksuvelvollisuuden määräämiseksi on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun maksuohjelman kesto on päättynyt tai kun peruste lisäsuoritusvelvollisuudelle on tullut velkojan tietoon. Hakemus voidaan tutkia vasta, kun maksuohjelma on päättynyt, eikä sitä voida tehdä enää sen jälkeen, kun maksuohjelman päättymisestä on kulunut kaksi vuotta.
A:n tuloihin ja hänen saamaansa perintöön perustuvia lisäsuorituksia on vaadittu käräjäoikeudessa velkajärjestelylain 61 a §:ssä säädetyssä määräajassa. Erillistä sopimusta lisäsuoritusten maksamisesta ei ole A:n ja velkojien välillä tehty. Edellä lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei velkojien oikeus lisäsuorituksiin ole lakannut vanhentumisen johdosta. Alempien oikeuksien ratkaisujen oikeellisuutta ei ole muilta osin riitautettu.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa