» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2001:113 oli kysymys A:n velkajärjestelyn pituudesta. Velkajärjestelyn selvittäjä oli sitä mieltä, että velkajärjestelyn ajaksi tulisi määrätä 38 kuukautta, kun taas A:n velkojat vaativat velkajärjestelyn pituudeksi viisi vuotta. Käräjäoikeus lausui muun muassa, että lyhyempää velkajärjestelyaikaa puolsi se, että A oli jo 61-vuotias, ja hänellä oli myös sairaus, joka aiheutti hänelle huomattavia menoja. A oli myös maksanut velkojaan pitkän ajan kuluessa melko suuren määrän sekä realisoinut kaiken omaisuutensa velkojen maksua varten. Käräjäoikeus vahvisti A:n velkajärjestelyn pituudeksi näillä perusteilla 38 kuukautta.
Yksi A:n velkojista valitti ratkaisusta hovioikeuteen vaatien maksuohjelman keston määrittämistä viiden vuoden pituiseksi. Hovioikeus ei katsonut käräjäoikeuden ratkaisun perusteita maksuohjelman aikaa vähentäviksi perusteiksi, ja sen mukaan A oli maksanut velkojaan ulosoton kautta monta vuotta ennen velkajärjestelyn alkamista, mutta ei ollut kuitenkaan käyttänyt koko maksuvaraansa velkojen maksuun. Näiden syiden vuoksi hovioikeus puolestaan ratkaisi kanteen A:n velkojan hyväksi.
A valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien maksuohjelman keston lyhentämistä 38 kuukauteen. Korkein oikeus totesi muun muassa, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaan tavallisten velkojen ollessa kyseessä maksuohjelman pituudeksi määritetään viisi vuotta. Kestoksi voidaan asetta myös lyhyempi aika kuin viisi vuotta, jos se on kohtuullista ottaen huomioon ensinnäkin velallisen olosuhteet sekä miten velallinen on suorittanut velkojaan ennen velkajärjestelyä, tai miten hän suorittaa niitä omaisuuden rahaksimuutosta saatavilla varoilla. Alle viiden vuoden kestävän maksuajan ehtona on täten sen kohtuullisuus. Korkein oikeus totesi kyseisen säännöksen jättävät kuitenkin paljon harkinnanvaraa lainsoveltajalle, sillä sääntelyn tarkoituksena on antaa velalliselle vielä mahdollisuus veloista selviytymiseen, mutta kuitenkin turvata myös velkojien saamat suoritukset. Velkojien etujen mukaista on, että maksuohjelma on riittävän pitkä. Viiden vuoden kesto on täten lain mukaan vahva lähtökohta ja pääsääntö.
Lain esitöiden mukaan maksuohjelman kestossa voidaan kuitenkin huomioida muun muassa velallisen ikä, perheen koko tai eläkkeelle siirtyminen. Myös monen vuoden pituinen velkojen takaisinmaksu koko maksuvaroillaan, tai omaisuuden realisointi velkojen maksuun on mahdollista ottaa tietyissä tilanteissa huomioon. Korkein oikeus katsoi edellä esitettyjen seikkojen perusteella, että maksuohjelman keston lyhentämiseen pääsääntöisestä viiden vuoden kestosta on suhtauduttava pidättyvästi. Maksuohjelman lyhentäminen tulee korkeimman oikeuden mukaan kysymykseen yleensä vain, mikäli viiden vuoden maksuohjelma olisi velallisen olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen raskas. Tällöinkin lyhentäminen tulee kysymykseen yleensä vain, jos velallinen on hoitanut velkojaan jo ennen velkajärjestelyä velkajärjestelyn kaltaisella tavalla, tai realisoinut omaisuuttaan velkojen vuoksi.
Korkein oikeus katsoi, ettei A:n ollut vielä kovin iäkäs, eikä hän ollut lain mukaan velvollinen elättämään ketään. Selkäsairaus, joka A:lla oli, ei ollut sellainen, joka olisi aiheuttanut jatkuvia hoitotoimenpiteitä, eikä sairauden ollut esitetty aiheuttavan A:lle merkittäviä kustannuksia. Korkein oikeus otti huomioon myös sen, että A ei ollut ennen velkajärjestelyyn hakemista realisoinut omaisuuttaan velkojen maksua varten, vaan maksut ovat menneet ulosoton kautta A:n ollessa vielä ansiotyössä. Velan määrää on myös mahdollista alentaa vain silloin, kun velan suorittaminen ei ole millään muulla tavalla mahdollista. Näillä perusteluilla korkein oikeus päätyi pysyttämään hovioikeuden tuomion.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa