» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus eteni korkeimman oikeuden käsiteltäväksi siltä osin, oliko velallinen laiminlyönyt myötävaikutusvelvollisuutensa, kun hän ei ollut ilmoittanut velkojilleen lisääntyneistä tuloistaan.
Tapauksessa verovirasto lausui käräjäoikeuteen saapuneessa hakemuksessaan, että A:lle oli 20.12.1993 vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen maksuohjelma, joka oli määrätty olemaan voimassa 30.11.1998 saakka. Kyseisen maksuohjelman mukaan A:n nettotulot olivat 5850 markkaa kuukaudessa ja hänen maksuvaransa 909 markkaa kuukaudessa. Maksuohjelman vahvistamisen jälkeen A:n verotettavat ansiotulot, jotka olivat 112 767 markkaa vuonna 1993, 150 743 markkaa vuonna 1994, 199 569 markkaa vuonna 1995, 255 884 markkaa vuonna 1996 ja 257 393 markkaa vuonna 1997, olivat muuttuneet siten, että hänen maksuvaransa oli mitä ilmeisemmin kasvanut olennaisesti jo vuonna 1994. A ei ollut kuitenkaan ilmoittanut velkojilleen maksuvaransa olennaisesta paranemisesta eikä hakenut maksuohjelman muuttamista. A ei ollut myöskään tilittänyt velkojilleen velkajärjestelylain mukaan määräytyvää maksuvaraa. Edellä mainitusta johtuen verovirasto vaati, että A:lle vahvistettu maksuohjelma määrätään velkajärjestelylain 42 §:n 1 momentin mukaan raukeamaan.
A vastusti veroviraston hakemusta kertoen noudattaneensa täsmällisesti hänelle vahvistettua maksuohjelmaa. A kuitenkin myönsi, että hänen tulonsa olivat veroviraston kertomin tavoin kasvaneet. Hänen maksuvaransa ei ollut kuitenkaan tästä huolimatta muuttunut, koska hänen menonsa olivat samanaikaisesti huomattavasti kasvaneet. A piti maksuohjelman raukeamista tässä tilanteessa kohtuuttomana.
Tapauksessa käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n maksuvara oli hänen lisääntyneistä menoista esitetystä selvityksestä huolimatta kasvanut siten, että hänen olisi tullut ilmoittaa siitä velkojilleen tai hakea hänelle vahvistetun maksuohjelman muuttamista. Jättäessään velkojille ilmoittamatta ja tilittämättä todellisen maksuvaransa A oli laiminlyönyt velkajärjestelylain mukaisen myötävaikutusvelvollisuutensa. Käräjäoikeus totesi, että laiminlyönti oli sen kesto huomioon ottaen olennainen. Käräjäoikeus katsoi, että maksuohjelman raukeamista ei voinut pitää kohtuuttomana ja näin ollen määräsi A:n maksuohjelman raukeamaan. Lisäksi käräjäoikeus määräsi, että A oli velvollinen suorittamaan veloille viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta.
A valitti asiasta hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Tästä A valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan.
Korkein oikeus toteaa, että A:n maksuohjelman vahvistamispäätöksen velallisen ilmoitusvelvollisuutta koskevassa kohdassa on määrätty, miten A:n on tullut toimia, jos hänen maksukyvyssään on tapahtunut olennainen paraneminen. Tämän lisäksi maksuohjelmaan liitetyssä selostuksessa on määrätty, että A on velvollinen paitsi suorittamaan maksut kullekin velkojalle ohjelmassa vahvistettua maksuaikataulua noudattaen, myös noudattamaan muita ohjelmaan sisältyviä määräyksiä. Korkein oikeus katsoo, että A on vaarantanut maksuohjelman toteutumisen, koska hänen maksukyvyn on katsottava parantuneen olennaisesti, mutta hän ei ole siitä huolimatta ryhtynyt velkajärjestelylaissa ja maksuohjelmassa määrättyihin toimiin. Tämän vuoksi edellytykset maksuohjelman raukeamiselle ovat olemassa.
Korkein oikeus toteaa velkajärjestelylain 42 §:n 5 momentin mukaan, kun maksuohjelma on määrätty raukeamaan, velkojalla on oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä. Velallisen ei pääsääntöisesti kuitenkaan ole suoritettava velalle viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta. Viivästyskoron maksaminen tulee kyseeseen lähinnä silloin, jos velallinen on salannut omaisuuttaan tai antanut vääriä tietoja velkajärjestelyn saadakseen.
Korkein oikeus katsoo edellä mainitun perusteella, että A:n maksuohjelma on määrätty raukeamaan sen vuoksi, että hän on laiminlyönyt ilmoittaa maksuohjelman keston aikana lisääntyneistä tuloistaan ja niiden johdosta parantuneesta maksuvarastaan. Tämän syyn vuoksi ei ole perusteltua määrätä A:ta suorittamaan veloille viivästyskorkoa. Maksuohjelman raukeamista on pidettävä A:lle riittävänä seuraamuksena ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä.
Näin ollen hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta muutoin kuin, että A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa veloille viivästyskorkoa maksuohjelman keston ajalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa