» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli hakenut käräjäoikeudelta myöntymystä velkajärjestelyhakemukseensa. Hänen velkojansa vastusti velkajärjestelyn myöntämistä sillä perusteella, että A ei kyennyt maksamaan velkojaan siitä väliaikaisena pitämästään syystä, että hän ei ollut saanut koulutustaan vastaavaa työtä. A oli kouluttautunut prosessi-insinööriksi, mutta hän oli työskennellyt koulutustaan vastaamattomassa työtehtävässä jo hieman ennen prosessi-insinööriksi valmistumistaan ja jatkanut tässä tehtävässä myöskin valmistumisensa jälkeen. Juridiselta kantilta katsottuna tapauksessa oli kyse siitä, oliko A:n työskentelyä hänen koulutustaan vastaamattomassa tehtävässä pidettävä siinä määrin väliaikaisena syynä hänen maksukyvyttömyydelleen, että velkajärjestelyhakemus voitaisiin hylätä.
Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 9 a §:n mukaan velkajärjestelyä ei voitu myöntää, jos velallisella ei väliaikaisena pidettävästä syystä ollut maksuvaraa tai velallinen ei sellaisen syyn vuoksi kyennyt maksuvarallaan maksamaan tavallisia velkojaan vähäisenä pidettävää määrää enempää. Kyseisen säännöksen mukaan syyn väliaikaisuutta ja maksuvaran määrää arvioitaessa oli otettava huomioon erityisesti velallisen ansaintamahdollisuudet.
Käräjäoikeuden arvion mukaan A:lla oli mahdollisuus työllistyä koulutustaan vastaaviin tehtäviin ja sitä kautta ansaita merkittävästi parempaa palkkaa kuin nykyisessä koulutustaan vastaamattomassa tehtävässä. Tästä johtuen käräjäoikeus katsoi A:n väliaikaisesti kykenettömäksi maksamaan velkaansa muuten kuin vähäisiltä määrin, minkä seurauksena se hylkäsi A:n hakemuksen velkajärjestelyn myöntämisestä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden asiassa esittämät perustelut, minkä lisäksi se totesi, että A:n 32:n vuoden ikä huomioon ottaen hänellä oli hyvät mahdollisuudet työllistyä koulutustaan vastaavaan työhön.
Korkein oikeus pohjusti arviointiaan tulkitsemalla, että mainitun velkajärjestelylain säännöksen tarkoituksena voitiin pitää sitä, ettei velkajärjestelyyn tulisi myönnetyksi sellaisia henkilöitä, jotka eivät hyödynnä ansaintakykyään kokonaisuudessaan, vaikka voisivat omilla toimillaan vaikuttaa asiaan. Korkein oikeus otti huomioon A:n jo hovioikeudessa esiin tuoman seikan siitä, että hän oli ylentynyt työnjohtajaksi mainitulla työpaikallaan, mikä vaikutti positiivisella tavalla hänen tulojensa määrään.
Edellä mainituilla perusteilla ja etenkin huomioiden velkajärjestelylain sanottu tarkoitus korkein oikeus päätyi siihen lopputulokseen, ettei velkajärjestelylle ollut velkajärjestelylain 9 a §:n mukaista estettä. Tähän päätelmään vaikuttivat tarkemmin sanottuna eniten ensinnäkin se, että A:n jo ennen ylennystään saamat tulot olivat kohtuullisella tasolla ja toiseksi se, ettei mainitun lain tarkoitus puoltanut velkajärjestelyhakemuksen hylkäämistä näissä olosuhteissa. Tätä kantaa puolsi korkeimman oikeuden mukaan myös se, että A:n työnjohtajana saamat ansiot vastasivat lähes sitä palkkatasoa, joka hänelle voitiin olettaa olevan koulutustaan vastaavassa työssä.
Korkein oikeus kumosi alempien oikeusasteiden asiassa tekemät päätökset ja palautti sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Asiassa oli eri mieltä oikeusneuvos Tulokas, joka kuitenkin päätyi siihen, ettei hän muuttaisi korkeimman oikeuden päätöstä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa