» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2014:62 korkein oikeus arvioi sitä, onko pankilla B oikeus vaatia velallisena olevalta A:lta lisäsuorituksia vanhentuneen ulosottoperusteen nojalla. Lisäsuoritusvelvollisuus on yksityishenkilön velkajärjestelyyn kuuluva velallisen velvollisuus suorittaa velkojille lisämaksuja maksukyvyn kohentumisen ansiosta. Tapauksessa kysymys oli vapaaehtoisesta velkajärjestelystä, eli A:n velka B:lle perustui heidän väliseensä sopimukseen. Velkasuhde oli asiallisesti perustunut ulosottoperusteeseen, joka oli kuitenkin vanhentunut. B vaati lisäsuoritusten vahvistamista kanteella käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden mukaan ulosottoperusteen vanhentuminen ei estänyt velkojaa saamasta lisäsuorituksia maksuohjelman päättymisen jälkeen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion, mutta alensi lisäsuoritusvelvollisuuden rahamäärää.
KKO otti lähtökohdakseen sen, että sopimukseen perustuva velkajärjestely ei ollut sellaisenaan ulosottoperuste, toisin kuin tuomioistuimen vahvistama virallinen maksuohjelma. Aikasemmin syntynyt ulosottoperuste ei kuitenkaan menetä merkitystään sopimusjärjestelyn takia. Olennaista on se, onko velka vanhentunut lopullisesti vai ei. Tapauksessa velkajärjestelysopimuksen laatimisen ei voitu katsoa keskeyttäneen alkuperäisen ulosottoperusteen vanhentumista, eikä velkajärjestelystä myöskään tullut uutta ulosottoperustetta. Ainoastaan tuomioistuimen vahvistama maksuohjelma voi olla uusi ulosottoperuste. Ulosottoperuste oli kuitenkin vanhentunut lopullisesti, sillä sen antamisesta oli kulunut yli 15 vuotta.
KKO vapautti A:n lisäsuoritusvelvollisuudesta. B:n mahdollisuudet lisäsuoritusten perimiseen olisivat olleet huomattavasti paremmat, jos A:lle olisi myönnetty virallinen velkajärjestely. Tällöin velkajärjestely olisi synnyttänyt B:lle uuden perusteen periä A:lta saatavansa ja lisäsuoritukset. 15 vuoden vanhentumisaika olisi alkanut maksuohjelman vahvistamisesta, eikä vanhentunut 15 vuoden päästä alkuperäisestä ulosottoperusteesta. KKO tulkitsi lakia melko johdonmukaisesti ja kirjaimellisesti todetessaan B:n saamisten vanhentuneen suhteessa A:han.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa
