Minilex - Lakipuhelin

Alivuokralainen oikeudet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alivuokralaisella ei ole samoja oikeuksia kuin asunnon päävuokralaisella. Alivuokralaisella ei ole esimerkiksi samanlaista irtisanomissuojaa, vaan hänen vuokrasopimuksensa voidaan irtisanoa huomattavasti helpommin. Laki suo kuitenkin alivuokralaiselle tiettyjä oikeuksia, joita ei voida heikentää edes vuokrasopimuksella.

Alivuokralaisen irtisanomisaika on yksi hänen oikeuksistaan, joista ei voida poiketa hänen haitaksi. Alivuokranantajan irtisanoessa alivuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos alivuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, ja muussa tapauksessa yksi kuukausi. Alivuokralaisen toteuttamassa irtisanomisessa irtisanomisaika on 14 päivää. Kumpaakaan irtisanomisaikaa ei voida siis sopia lyhemmäksi.

Alivuokralaisella on myös oikeus vahingonkorvaukseen, jos alivuokranantaja on ilman alivuokrasuhteessa hyväksyttäväksi katsottavaa syytä irtisanonut alivuokrasopimuksen. Alivuokralaisella on tällöin oikeus saada alivuokranantajalta kohtuullinen korvaus muuttokustannuksista ja uuden vuokra-asunnon hankkimisesta aiheutuneista kuluista sekä enintään kolmen kuukauden vuokraa vastaava määrä hyvityksenä huoneiston vaihtamisen aiheuttamasta haitasta.

Edellä selostettuja oikeuksia ei voida siis rajoittaa alivuokralaisen vahingoksi. Asianajajamme antavat mielellään lisää tietoa oikeuksista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]