Minilex - Lakipuhelin

Alivuokranantaja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alivuokranantaja on henkilö, joka vuokraa osan käyttämästään asunnostaan tai huoneistostaan vastiketta vasten. Alivuokranantajana ei siis pidetä henkilöä, joka antaa toisen henkilön oleskella tai asua huoneistossaan ilman maksua. Alivuokranantaja voi olla muukin henkilö kuin asunnon vuokralainen. Alivuokrasuhteen katsotaan nimittäin syntyvän myös silloin, kun esimerkiksi asunnon omistaja vuokraa osan asunnostaan, mutta jää itse hallitsemaan osaa huoneistosta. Alivuokrasuhde voi lain esitöiden mukaan syntyä myös silloin, kun osakkeenomistaja, palkkaetuasunnon, virka-asunnon tai asumisoikeusasunnon haltija luovuttaa osan huoneistosta toisen hallintaan vastiketta vastaan.

Alivuokranantaja on luonnollisesti alivuokralaisen vuokranantaja, minkä vuoksi alivuokralainen on velvollinen maksamaan vuokraa hänelle, ei alivuokranantajan vuokranantajalle. Alivuokranantaja on kuitenkin velvoitettu kertomaan vuokralaiselleen, mihin alivuokranantajan vuokraoikeus perustuu.

Alivuokranantaja voi irtisanoa vuokralaisensa sopimuksen. Asuinhuoneiston alivuokranantajan on noudatettava 3 kuukauden irtisanomisaikaa, jos alivuokrasuhde on kestänyt vähintään vuoden, ja muissa tapauksissa irtisanomisaika on kuukausi. Liikehuoneiston alivuokranantajan irtisanomisaika on kuukausi. Jos irtisanomisaika on sovittu pidemmäksi, sitä pitää tietenkin noudattaa liikehuoneiston sekä asuinhuoneiston alivuokrauksessa.

Alivuokranantajan on viipymättä ilmoitettava vuokralaiselleen milloin hänen hallintaoikeutensa asuntoon tai huoneistoon päättyy, koska alivuokralaisen oikeutta jäädä huoneistoon tai asuntoon ei ole suojattu. Alivuokranantaja voi joutua korvaamaan alivuokralaisen muuttokustannuksia, jos alivuokranantaja laiminlyö ilmoituksen antamisen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]