Minilex - Lakipuhelin

Huoneenvuokralaki takuuvuokra

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Huoneenvuokralain mukaan vuokranantaja ja vuokralainen voivat sopia kohtuullisen takuuvuokran asettamisesta sellaisten vahinkojen varalle, että vuokralainen ei täytä velvoitteitaan. Jos vakuutta ei sovitussa ajassa aseteta, on vuokranantajalla oikeus purkaa sopimus. Oikeutta purkaa sopimus ei kuitenkaan ole, jos vakuus on asetettu ennen purkamisilmoituksen tiedoksisaamista. Yli kolmen kuukauden vuokran määrää vastaava vakuusehto on mitätön.

Vakuudesta sovittaessa olisi aiheen myös sopia siitä, mitä kaikkia mahdollisia saatavia annettu vakuus kattaa, kuten esimerkiksi asunnolle aiheutuneita vahinkoja tai maksamattomia vuokria. Vuokravakuutena voidaan antaa rahaa, sitoumuksia, tavaraa tai osakkeita. Myös kiinteää omaisuutta voidaan käyttää vakuutena välittömästi tai välillisesti.

Vakuutta on hoidettava huolellisesti, eikä vuokranantaja saa sekoittaa sitä omiin varoihinsa. Vakuus tulee palauttaa vuokralaiselle vuokrasuhteen päätyttyä, ellei ole olemassa perusteltua syytä käyttää vakuutta vuokralaisen täyttämättömien velvoitteiden vuoksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]