Minilex - Lakipuhelin

Lastensuojelu vanhempien erotilanteessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Millainen rooli lastensuojelulla on vanhempien erossa?

Vanhempien ero muuttaa perheen arkea olennaisella tavalla. Uusi arki vaatii uusia järjestelyitä, jotta se sujuisi mahdollisimman hyvin. Vanhempien tulee pohtia muun muassa lapsen tulevia asumisjärjestelyitä, lapsen huollon määräytymistä, lapsen tapaamisoikeutta ja elatuskustannusten jakautumista. Vanhemmat voivat sopia järjestelyistä keskenään, mutta usein erotilanteessa yhteisymmärrykseen pääseminen voi myös osoittautua haastavaksi. Tällöin on mahdollista turvautua lastensuojelun perheoikeudellisiin palveluihin. Perheoikeudellisissa palveluissa on mahdollisuus saada apua asioista sopimiseen sekä saada tehty sopimus vahvistettua osapuolia sitovaksi ja täytäntöönpanokelpoiseksi. Lisäksi lastensuojelu voi auttaa käytännön tilanteissa, kuten lapsen vaihdossa vanhemman luota toiselle. Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapsen edun toteutuminen myös erotilanteessa.

 

Millaista apua lastensuojelu tarjoaa vanhempien erotilanteessa?

Lastensuojelu tarjoaa perheoikeudellisia palveluita, joiden avulla pyritään turvaamaan lapsen hyvinvointi ja tasapainoinen kehitys myös vanhempien erotilanteessa. Erotilanteeseen liittyy useita kysymyksiä, joista vanhempien tulisi sopia. Missä lapsi tulee asumaan? Entä miten elatuskustannukset jaetaan? Lastensuojelu tarjoaa neuvotteluapua näitä kysymyksiä koskevien sopimusten tekemisessä. Lastensuojelu pitää huolen siitä, että sopimukset ovat lapsen edun mukaisia. Perheoikeudellisten palveluiden kautta on myös mahdollista saada jo tehty sopimus vahvistetuksi, jotta se on tarvittaessa täytäntöönpantavissa. Lisäksi lastensuojelusta voi saada apua käytännön tilanteisiin esimerkiksi silloin, jos lapsen vaihto vanhemmalta luota toiselle aiheuttaa ongelmia.

Erotilanteessa vanhempien ratkaistavaksi tulee ensinnäkin se, miten lapsen huolto tullaan järjestämään. Tulevatko molemmat vanhemmat olemaan lapsen huoltajia vai ainoastaan toinen heistä? Lapsen huoltajan tulee turvata lapsen kehitys ja hyvinvointi. Huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, koulutuksesta, asuinpaikasta, harrastuksista sekä muista henkilökohtaisista asioista. Jos huoltajia on useita, heidän tulee yhdessä vastata lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä. Huoltoa koskevan kysymyksen yhteydessä vanhempien olisi hyvä tehdä päätös siitä, missä lapsi asuu ja miten lapsi tapaa toista vanhempaansa. Mikäli lapsen huollosta, asumisesta tai tapaamisoikeudesta sopiminen aiheuttaa vanhempien välillä erimielisyyttä, lastensuojelun perheoikeudelliset palvelut tarjoavat vanhemmille neuvotteluapua. Neuvotteluissa tavoitteena on saavuttaa perheen sisällä yhteisymmärrys siitä, miten ristiriidat saataisiin ratkaistuiksi kaikkien asianosaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Kun vanhemmat pääsevät sopimukseen, syntyi sopimus sitten lastensuojelun neuvottelupalveluiden avulla tai ilman, sosiaalihuollosta vastaava toimielin, yleensä sosiaalilautakunta, voi vahvistaa kirjallisen sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Vahvistuksen jälkeen sopimus on täytäntöönpanokelpoinen. Täytäntöönpanokelpoisuus tarkoittaa, että sopimus on tarvittaessa mahdollista panna täytäntöön pakkotoimilla.

Sosiaalitoimesta on mahdollista saada apua myös neuvotteluissa koskien elatusapua. Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, josta vanhempien on velvollisuus huolehtia kykyjensä mukaan. Sosiaalilautakunta voi vahvistaa sopimuksen vanhemman velvollisuudesta suorittaa elatusapua. Yleensä elatusapua suorittaa vanhempi, jonka luona lapsi ei pysyvästi asu.

Lastensuojelu tarjoaa apua myös silloin, kun eroa vasta pohditaan. Perheasioiden sovitteluun voi mennä sellainenkin lapsiperhe, jossa vanhemmat vielä miettivät eron mahdollisuutta eikä lopulliseen ratkaisuun ole vielä päästy. Perheasioiden sovittelijan tehtävänä on muun muassa pyrkiä tukemaan perhettä yhteisymmärrykseen siitä, miten perheen ristiriidat voidaan ratkaista. Tärkeää sovittelussa on, että perheenjäsenten välille saadaan luottamuksellinen ja avoin keskusteluyhteys.

Lastensuojelu tarjoaa apua myös silloin, kun jo solmitun sopimuksen noudattamisessa esiintyy ongelmia. Esimerkiksi, jos vanhemmat ovat jo tehneet tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen, mutta lähivanhempi ei luovutakaan lasta sopimuksen mukaisesti, lastensuojelu voi tarjota sovitteluapua, jotta molemmat osapuolet voisivat jatkossa noudattaa tehtyä sopimusta. Keskustelussa voidaan pohtia, miksei sopimusta ole noudatettu ja miten se jatkossa onnistuisi. Neuvotteluiden tuloksena voi myös syntyä uusi sopimus, jonka noudattamiseen kaikkien osapuolten on mahdollista sitoutua.

Neuvotteluavun lisäksi lastensuojelusta on mahdollista saada myös konkreettista apua perheen arjen tilanteisiin. Mikäli lapsen tapaaminen etävanhemman kanssa ei suju ongelmitta tai lapsen vaihto vanhemmalta toiselle aiheuttaa riitatilanteita, sosiaalitoimi voi antaa tukea tapaamisiin tai vaihtoihin. Tukea vaihtoihin voi saada valvotuista vaihdoista. Niissä valvoja huolehtii, että lapsi siirtyy vanhemmalta toiselle niin, etteivät vanhemmat tapaa toisiaan lainkaan. Valvotut vaihdot ovat hyvä vaihtoehto siinä tilanteessa, kun itse vanhemman ja lapsen tapaaminen sujuu hyvin, mutta ongelmia syntyy lapsen haku- tai tuomistilanteessa vanhempien tulehtuneiden välien vuoksi. Valvotut vaihdot mahdollistavat, ettei lapsi joudu vanhempien riitelyn keskelle. Lastensuojelu tarjoaa tukea myös itse tapaamisten ajaksi. Tuetuissa ja valvotuissa tapaamisissa valvoja on läsnä koko tapaamisen ajan.

 

Lastensuojelun tarjoaman avun rajat

Lastensuojelu antaa erittäin tärkeää apua neuvotteluissa ja perheen tukemisessa erotilanteessa. Sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus turvaa vanhempien asemaa huomattavasti paremmin kuin sopimus, joka olisi vanhempien keskenään solmima ja vahvistamatta jätetty. Vahvistetun sopimuksen myötä vanhemmilla on molemmin puolin keinoja vaatia toista osapuolta pysymään sovitussa. Lastensuojelun tarjoamalla avulla on kuitenkin rajansa. Sopimuksista neuvoteltaessa lastensuojelu voi tarjota ainoastaan neuvotteluapua. Tämä tarkoittaa, ettei lastensuojelulla ole valtuuksia päättää sopimuksen sisällöstä. Jos pitkienkään neuvottelujen lopputuloksena vanhemmat eivät pääse asiasta yhteisymmärrykseen, ei lastensuojelu voi tehdä asian suhteen mitään ratkaisua. Ainoastaan tuomioistuimella on mahdollisuus antaa osapuolia sitova ratkaisu, vaikka ratkaisua joku osapuolista vastustaisikin.

 

Lastensuojelun tarkoitus erotilanteessa

Lastensuojelun rooli on nimensä mukaisesti ennen kaikkea suojella lapsen etua ja asemaa. Tämä pätee myös lastensuojelun pohjimmaiseen tarkoitukseen erotilanteessa. Lastensuojelun tavoitteena on huolehtia perheen asioiden järjestymisestä niin, että lapsella on tilanteessa hyvä olla. Neuvotteluissa lastensuojelun tulee varmistaa, että tehdyt sopimukset ovat lapsen edun mukaisia. Lapselle tulee myös erotilanteessa turvata tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Lapsella on oikeus myönteisiin ja läheisiin ihmissuhteisiin erityisesti vanhempiensa kanssa. Erosta huolimatta lapsella tulee olla kyseinen oikeus molempia vanhempiaan kohtaan. Lapselle tulee tarjota hyvä hoito ja kasvatus sekä ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapsen kasvuympäristön tulisi olla turvallinen ja virikkeitä antava. Lasta tulee suojella kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lapsi tarvitsee myös ymmärrystä, turvaa ja hellyyttä. Näiden lisäksi lapselle kuuluu tapaamisoikeus, jonka tarkoituksena on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde siihen vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Lastensuojelun tulee erotilanteessa huolehtia siitä, että nämä lapsen oikeudet toteutuisivat mahdollisimman hyvin niin tulevaisuudessa kuin itse eroprosessinkin aikana.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Miten lastensuojelun palveluiden pariin erotilanteessa pääsee?

Perheoikeudelliset palvelut ovat palveluita, joiden järjestämisestä kunnat ovat vastuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että palvelut on voitu käytännössä toteuttaa hieman eri tavoin kunnasta riippuen. Perheoikeudellisten palveluiden pariin voi erotilanteessa hakeutua esimerkiksi ajanvarauksen kautta tai puhelimitse. Oman kunnan verkkosivuilta saa varmasti yksilöllisen tiedon oman kuntansa menettelytavoista.

2. Milloin on mahdollista saada lastensuojelun apua erotilanteessa?

Lastensuojelun puoleen voi kääntyä missä tahansa eron vaiheessa. Tukea on mahdollista saada jo silloin, kun eroa vasta mietitään yhtenä mahdollisuutena ja etsitään muita keinoja ratkaista ongelmat. Lastensuojelu auttaa myös silloin, kun eroon on jo päädytty ja tarvitaan apua uuden, muuttuneen arjen järjestelyistä sopimisessa. Usein lastensuojelun neuvotteluapuun voi turvautua silloin, kun perheessä on alle 18-vuotiaita lapsia, mutta osa kunnista saattaa edellyttää lapsilta tätä nuorempaa ikää. Oman kunnan sosiaalitoimistosta saa tarkempaa tietoa kunnan yksilöllisistä edellytyksistä perheoikeudellisten palveluiden saamiselle.

3. Ex-vaimoni haluaa mennä keskustelemaan sosiaalitoimeen eron jälkeisistä järjestelyistä, mutta minä en haluaisi. Onko minun pakko mennä?

Lastensuojelun tarjoamien perheasioiden palveluiden merkitys perustuu yleensä siihen, että molemmat vanhemmat ovat halukkaita pääsemään asiassa yhteisymmärrykseen. Sosiaalitoimi ei voi päättää sopimuksen sisältöä vanhempien puolesta eikä tehdä asiassa ratkaisua, jos yhteisymmärrykseen ei päästä. Tästä syystä neuvotteluihin osallistuminen on vapaaehtoista. Asiaa ei voida väkisin sosiaalitoimessa käsitellä, vaan molemmilta osapuolilta edellytetään neuvotteluhalukkuutta. Sen sijaan tuomioistuin voi tarvittaessa ottaa lapsia koskevan asian ratkaistavakseen huolimatta siitä, että joku asianosaisista vastustaisi asian käsittelyä.

4. Edellyttävätkö palvelut avioeroa? Olemme mieheni kanssa eroamassa. Olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta ja meillä on kaksi lasta, mutta emme ole ikinä menneet naimisiin. Voimmeko tästä huolimatta saada apua lapsia koskevien sopimusten tekemiseen?

Perheoikeudellisia palveluita tarjotaan parisuhteen statuksesta huolimatta. Ei siis ole väliä sillä, onko kyseessä avioliitto, avoliitto vai jonkin muu suhde vai entinen suhde. Merkitystä on ainoastaan sillä, että perheessä on lapsia ja perhe on tuen tarpeessa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]