Minilex - Lakipuhelin

Lastensuojelu ja sijaishuolto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sijaishuollon tarve arvioidaan aina sosiaaliviranomaisen toimesta lapsen etu huomioon ottaen. Lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua ovat lapsen kiireellinen sijoitus ja huostaanotto sekä niihin liittyvä sijaishuolto ja jälkihuolto. Sijoituksessa ja huostaanotossa lapsi on sijaishuollossa. Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun, kiireellisesti sijoitetun tai väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä muualla kuin hänen kodissaan. 

Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä. Sijaishuoltoa toteutettaessa on otettava lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä. Lastensuojelun asiantuntijaryhmä avustaa sosiaalityöntekijää lapsen huostaanottoa sekä sijaishuoltoa koskevien asioiden valmistelussa ja muussa lastensuojelun toteuttamisessa. Sijaishuolto voidaan järjestää esimerkiksi perhe- tai laitoshuoltona. Laitoksessa tulee olla asianmukaiset tilat lapsen hoidolle. Kunnan tulee huolehtia, että sijoitetun lapsen opintoja ja harrastuksia tuetaan tarvittaessa taloudellisesti. 

Sijaishuollon suunnitelma

Asiakassuunnitelmaan kirjataan ne olosuhteet ja asiat, joihin pyritään vaikuttamaan sekä toimet, joilla vaikutus pyritään saavuttamaan. Huostaanotetun lapsen sijaishuoltoa koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen, huoltajilleen tai muille lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaaville henkilöille. Sijaishuollon valmistelutyön tukena tulee olla käytettävissä oikeudellista asiantuntemusta ja myös muuta lastensuojelun toteuttamisessa tarvittavaa asiantuntemusta.

Velvollisuus sijaishuoltoon?

Sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on velvollisuus järjestää lapselle sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat ilmeisesti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Myös silloin syntyy velvollisuus, kun lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla samantapaisella käyttäytymisellään. Sijaishuollon järjestäminen voidaan kuitenkin suorittaa vain silloin, kun avohuollon toimet eivät olisi lapsen edun mukaisen huolenpidon täyttämiseksi soveltuvia tai mahdollisia tai jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja sijaishuolto katsotaan lapsen edun mukaiseksi. 

Lapseen voidaan kohdistaa erinäisiä rajoitustoimenpiteitä sijaishuollossa tilanteen niin vaatiessa. Sijaishuollossa lapsen liikkumisvapautta ja yhteydenpitoa voidaan rajoittaa, hänet voidaan eristää tai järjestää erityinen huolenpito tietyin edellytyksin ja perustein. 

Kun arvioidaan, ettei sijaishuollon tarvetta enää ole, viranhaltijan tulee tehdä päätös huostassapidon lopettamisesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian. Lapsen etu on merkittävässä asemassa, sillä sijaishuoltoa ei lopeteta, jos lapsen etu muutoin vaarantuu ilmeisesti. Huostassapito lakkaa kuitenkin lapsen täyttäessä 18 vuotta. 

Kustannukset 

Lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää sijaishuoltoon sijoitetun lapsen perusopetus säädetään perusopetuslaissa ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Sijaishuoltoon tulee olla olemassa todellinen tarve. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]