Minilex - Lakipuhelin

Huostaanoton syyt

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Huostaanotossa puututaan voimakkaasti lapsen oikeuksiin ja perhe-elämän suojaan. Sen vuoksi huostaanotto on lastensuojelutyön viimeisin keino turvata lapsen kehitys ja kasvu.

Huostaanotto tulee kyseeseen vain rajatuissa tapauksissa

Lain mukaan lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja hänelle tulee järjestää sijaishuolto, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Lisäksi lapsi otetaan huostaan, mikäli tämä itse vakavasti vaarantaa terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. Esimerkiksi törkeä ryöstö voi johtaa lapsen huostaanottoon.

Huostaanottopäätös voidaan tehdä vain, mikäli kaikki yllä mainitut edellytykset ovat samanaikaisesti olemassa. Siten esimerkiksi lapsen käyttäytyminen tai puutteellinen lapsen huolenpito ei yksinään ole riittävä syy huostaanottoon. Huostaanoton tarpeellisuutta tulee arvioida kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi lapsen yksittäiset oireet eivät ole ratkaisevia huostaanoton edellytyksiä punnittaessa. Myöskään esimerkiksi puutteelliset asuinolot, riittämätön toimeentulo tai asunnon puute eivät ole peruste huostaanotolle, vaan näissä tilanteissa on ryhdyttävä kyseisten puutteiden korjaamiseen. 

Huostaanoton edellytykset

Koska huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino, voidaan huostaanoton järjestämiseen ryhtyä vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Lisäksi sijaishuollon tulee olla lapsen edun mukaista ja paras ratkaisu kyseiseen tilanteeseen.

Huostaanotosta neuvotellaan lapsen, hänen vanhempiensa sekä huoltajiensa kanssa. Lisäksi huostaanoton tarpeellisuuden arvioimiseksi voidaan pyytää lausuntoja esimerkiksi koulusta, terveydenhuollosta ja päivähoidosta. Tärkeintä on varmistua siitä, että huostaanotto on se keino, joka parhaiten turvaa lapsen kehityksen.

Kysy lisää lastensuojelusta asiantuntevilta lakimiehiltämme!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]