Minilex - Lakipuhelin

Tilitys edunvalvonnassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvonnan tilityksessä on kyse siitä, että edunvalvojan, joka hoitaa päämiehensä omaisuutta, on pidettävä kirjaa päämiehensä omaisuuden taloudellisista tapahtumista. Käytännöllisin esimerkki omaisuuden hoitamisesta on päämiehen laskujen maksaminen. Edunvalvojan tulee pitää kirjaa päämiehen varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista. Yleensä tilikauden pituus on yksi kalenterivuosi.

Edunvalvojan on vuosittain annettava holhousviranomaisena toimivalle Digi- ja väestötietovirastolle vuositili. Tili tulee tehdä kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Joissain tapauksissa tilikausi voi olla pidempi kuin yksi kalenterivuosi ja joissain tapauksissa edunvalvoja voidaan vapauttaa velvollisuudesta tehdä vuositili. Vuositilin tekemisen kautta holhousviranomainen valvoo edunvalvojan toimintaa.

Kun edunvalvoja tekee vuositilin holhousviranomaiselle, hänen tulee toimittaa tilityksen yhteydessä myös päämiehen tilitapahtumiin liittyvät tositteet. Jos edunvalvoja on esimerkiksi ostanut päämiehen varoilla huonekaluja päämiehen asuntoon, tuosta ostosta on toimitettava tositteet holhousviranomaiselle. Vuositilistä on lisäksi käytävä ilmi se varojen määrä, jonka edunvalvoja on tilikauden aikana antanut päämiehensä käyttöön ja esimerkiksi päämiehen velkojen määrä tilikauden alussa ja lopussa. Joissain tapauksissa vuositilin ei tarvitse olla täysin yksityiskohtainen.

Jos edunvalvojan tehtävä lakkaa, hänen on toimitettava holhousviranomaiselle päätöstili, johon on koottu ne päämiehen omaisuuden hoitamiseen liittyvät tapahtumat, joista ei ole tehty vuositiliä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]