Minilex - Lakipuhelin

Edunvalvonnan vuositili

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vuositili on omaisuuden hoitamista koskeva tili, joka kuuluu holhousviranomaisen eli Digi- ja väestötietoviraston tekemään edunvalvojien toiminnan jälkivalvontaan. Edunvalvojan, jonka tehtäviin kuuluu omaisuuden hoitamista, tulee antaa holhousviranomaiselle vuosittainen vuositili. Tämä perustuu siihen, että edunvalvojan on pidettävä kirjaa päämiehensä omaisuudesta. Kuitenkaan alaikäisen kohdalla vuositiliä ei tarvitse antaa, jos edunvalvontasuhde perustuu pelkkään valvottavan alaikäisyyteen eikä alaikäistä ole täytynyt merkitä holhousasioiden rekisteriin, eli hänen omaisuutensa ei ylitä 20 000 euroa.

Tilikausi on tavallisesti kalenterivuosi, mutta se voi olla myös muun pituinen, jos se on tarkoituksenmukaista. Edunvalvonnan vuositilin antamisen määräaika on 3 kuukautta tilikauden päättymisestä, ja siksi tili annetaankin holhousviranomaiselle tavallisesti maaliskuun aikana kalenterivuoden tilikauden jälkeen. Erityisestä syystä määräaikaa voidaan myös pidentää hakemuksesta. Tällainen syy on esimerkiksi edunvalvojan sairaus.

Vuositilin yleisiin sisältövaatimuksiin kuuluu, että tilistä tulee käydä selville päämiehen varat ja velat tilikauden alkaessa ja päättyessä, tilikauden aikana niissä tapahtuneet muutokset, päämiehen puolesta tehdyt merkittävät oikeustoimet sekä muut vastaavat toimenpiteet, joihin edunvalvoja on ryhtynyt omaisuutta hoitaessaan. Lisäksi siihen tulee liittää tarvittavat tositteet (ei kuitenkaan tositteita tavanomaisista päivittäisistä oikeustoimista, esimerkiksi ruokakaupassa käynti).

Jos omaisuudesta annetusta luettelosta tai vuositilistä käy ilmi, että päämiehellä ei ole joko lainkaan omaisuutta, tai että omaisuus on vähäinen, holhousviranomainen voi edunvalvojan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan vapauttaa tämän velvollisuudesta antaa vuositilejä, tai vaihtoehtoisesti määrätä vuositilin tilikauden pidemmäksi. Vapautus vuositilin antamisesta tai tilikauden pidennys voidaan myöntää myös, jos omaisuus on laadultaan sellaista, ettei päämiehen etu vaadi tilin tekemistä vuosittain. 

Vuositili ja siihen liittyvät liitteet edunvalvojan tulee toimittaa sille holhousviranomaiselle, jonka toimialueella edunvalvonnassa olevalla on kotikunta. 

Vinkit

- Edunvalvojan on toimitettava vuosittainen vuositili päämiehensä omaisuudesta Digi- ja väestötietovirastolle, joka näin valvoo edunvalvojien toimintaa

- Vuositilin luovuttamisen määräaika on 3 kk

Varoitukset

- Tietyistä syistä edunvalvoja saatetaan vapauttaa velvollisuudestaan antaa vuositili, tai vuositilin tilikautta saatetaan pidentää

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa