Minilex - Lakipuhelin

Kuka voi toimia edunvalvontavaltuutuksessa valtuutettuna?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvontavaltuutuksessa kaikkein keskeisintä on päämiehen ja valtuutetun välinen luottamus. Päämies siten valtuuttaa sen, keneen hän luottaa. Tästä henkilökohtaisesta suhteesta johtuen, valtuutettu ei voi siirtää valtuutusta toiselle, edes silloin, kun edunvalvontavaltakirjassa niin määrättäisiin. Valtuutetulla tarkoitetaan henkilöä, jonka päämies on valtuuttanut edustamaan itseään sekä omaisuuttaan tilanteessa, jossa valtuutusta on käytettävä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, jossa päämies ei enää kykene ymmärtämään häntä koskevien asioiden merkitystä.

Päämies voi kuitenkin varautua olosuhteiden muutoksiin nimeämällä edunvalvontavaltakirjaan varavaltuutetun. Varavaltuutettu tulee kyseeseen varsinaisen valtuutetun ollessa estyneenä. Jos varsinainen valtuutettu taas estyy kokonaan suorittamasta valtakirjassa määrättyä tehtävää, voidaan tällaisen tilanteen varalta nimetä toissijainen valtuutettu. Valtuutettua valitessa on kuitenkin syytä varmistaa, että tämä henkilö haluaa ja on valmis ryhtymään tehtävään.

Päämiehellä on hyvin laaja valinnanvapaus valita haluamansa valtuutettu. Valtuutetun henkilölle ei ole juurikaan asetettu edellytyksiä. Kuitenkin valintaa rajoittaa säännös, jonka mukaan holhousviranomainen ei saa vahvistaa edunvalvontavaltuutusta, jos on perusteltua aihetta epäillä, että valtuutettu on kykenemätön tai sopimaton tehtävään. Viimekätisen arvion valtuutetun kelpoisuudesta tekee holhousviranomainen, mutta huomioiden päämiehen edun. Esimerkiksi henkilöä, joka on itse edunvalvonnassa tai joka on tuomittu luottamusaseman väärinkäytöstä, ei voida hyväksyä valtuutetun tehtävään.

Vaikka valtuutetun valinta on varsin vapaa, hänen toimintaansa valtuutettuna on rajoitettu. Valtuutettu ei saa edustaa päämiestä sellaisessa asiassa, jossa valtuutettu itse on osapuolena taikka hänen laissa määritelty läheisensä. Tällöin puhutaan esteellisyydestä. Esteellisyystilanteet ovat torjuttavissa edellä mainitulla varavaltuutetun käyttämisellä. Varavaltuutettu ei tosin saa olla hänkään esteellinen edustamaan päämiestä ja ajamaan hänen etuaan. Mikäli varavaltuutettua ei ole määrätty, varavaltuutetun osoittaa holhousviranomainen. Lisäksi ennen valtuutetun tehtävän alkamista tilanteessa, jossa edunvalvontavaltuutusta on sen määräysten mukaan käytettävä, on haettava valtuutuksen vahvistamista holhousviranomaiselta.

Lakimiehemme kertovat lisää edunvalvontavaltuutukseen nimettävästä valtuutetusta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]