Minilex - Lakipuhelin

Perinnöstä luopuminen perunkirjoituksen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perinnöstä luopumiselle ei ole asetettu mitään varsinaista aikarajaa ja siten perinnöstä on mahdollista luopua myös perunkirjoituksen jälkeen. Perinnöstä luopuminen voidaan jakaa aktiiviseen ja passiiviseen luopumiseen. Passiivinen luopuminen, eli perintöoikeuden vanhentuminen, ei yleensä ole enää mahdollista perunkirjoituksen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että perunkirjoitukseen osallistuminen tai pesän hoito yksin tai yhdessä muiden kanssa katsotaan perintöoikeuden voimaan saattamiseksi, minkä jälkeen vanhentumista ei voi tapahtua. Perunkirjoituksen jälkeisen perinnöstä luopumisen on siten useimmiten tapahduttava aktiivisesti eli kirjallisella, allekirjoitetulla ilmoituksella.

Vaikka perinnöstä luopumiselle ei ole asetettu määräaikaa, on se kuitenkin tehtävä ennen perintöön ryhtymistä ollakseen tehokas. Periaatteessa jo perunkirjoitukseen osallistumista voitaisiin lain sanamuodon mukaan pitää sellaisena perintöön ryhtymisenä, joka estäisi tehokkaan luopumisen. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, etteivät nämä tavanomaiset toimet, jotka täytyy hoitaa, vielä muodosta estettä luopumiselle. Selkeää kantaa siitä, mikä katsotaan perintöön ryhtymiseksi, ei kuitenkaan ole muodostunut, vaan tilanteita on arvioitava tapauskohtaisesti. Esimerkiksi ainakin perinnönjaon ja perintöosuudestaan määräämisen katsotaan yleensä estävän luopumisen. Jos perillinen ei kuitenkaan ole perunkirjoitustilaisuuteen osallistumisen lisäksi tehnyt muita perintöä koskevia toimia ja kuolinpesä pidetään jakamattomana, on perinnöstä luopuminen mahdollista vielä vuosienkin jälkeen.

Halutessaan luopua perinnöstään osakkaan tulee siis harkita tarkkaan, ennen kuin ryhtyy pesää koskeviin toimiin. Luopuminen on syytä tehdä mahdollisimman pian, mielellään jo ennen perunkirjoitusta, perunkirjoituksessa tai heti sen jälkeen. Syynä tähän on esimerkiksi se, että perintöverotus toimitetaan perukirjan pohjalta, vaikka omaisuutta ei jaettaisikaan, joten luopumisen olisi hyvä olla tiedossa verotusta toimitettaessa. Lisäksi epävarmuus luopumisen tehokkuudesta kasvaa ajan kuluessa. Jos sinulla on kysyttävää perinnöstä luopumiseen liittyen, neuvoja saat soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]