Minilex - Lakipuhelin

Irtisanottavan työntekijän valinta ei saa olla syrjivää


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Irtisanomisten yhteydessäkin työntekijöitä on käsiteltävä tasapuolisesti, eikä irtisanottavia työntekijöitä voi valita esimerkiksi syrjivillä perusteilla. Työntekijöiden irtisanominen on siten aina suoritettava asiallisin perustein. Lähtökohtaisesti viimeisinä irtisanottaviksi tulevat työntekijät, jotka ovat tietojensa ja taitojensa vuoksi yrityksen toiminnan jatkamisen kannalta tärkeitä. Lisäksi on huomioitava erityistä irtisanomissuojaa nauttivien työntekijöiden asema, kuten luottamusmiehet ja luottamusvaltuutetut, jotka voi irtisanoa vasta, kun näiden työ päättyy kokonaan, eikä uutta työtä ole järjestettävissä.

Irtisanomisten kohdistamiseen on voitu säätää ohjaavia määräyksiä työehtosopimuksissa. Lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöjen välisissä irtisanomissuojasopimuksissa voi olla tarkentavia ohjeita työvoiman vähentämisjärjestyksestä. Työehtosopimuksissa onkin usein rinnastettu osan työkyvystä menettäneet työntekijät niin sanottuihin tärkeisiin työntekijöihin.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »