Minilex - Lakipuhelin

Työnantajan kuolema irtisanomisperusteena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantajan kuolema on konkurssiin rinnastettava erityinen irtisanomistilanne. Työnantajan kuolema onkin erityinen irtisanomisperuste, jonka perusteella sekä työnantajapuoli että työntekijä voivat irtisanoa työsopimuksen. Irtisanominen tuleekin tässä tilanteessa suorittaa nimenomaan työnantajan kuoleman perusteella, jotta esimerkiksi erityiset irtisanomisajat ovat sovellettavissa. Työnantajan kuoleman perusteella sekä työnantajapuoli että työntekijä voivat irtisanoa työsopimuksen sen kestosta riippumatta, eli työnantajan kuoleman vuoksi myös määräaikaiset työsopimukset voidaan irtisanoa. Työnantajan kuoleman tilanteessa työnantaja ei luonnollisesti voi irtisanoa työsopimuksia, joten työnantajan sijasta kuolinpesän osakkaat voivat suorittaa irtisanomiset.

Työnantajan kuoleman vuoksi tapahtuvassa irtisanomisessa irtisanomisaika on 14 päivää. Raskaana tai perhevapaalla olevien työntekijöiden erityinen irtisanomissuoja ei ole voimassa työnantajan kuoleman perusteella tapahtuvissa irtisanomisissa. Luottamusmiestä ja luottamusvaltuutettua koskeva irtisanomissuoja on myöskin poistunut työnantajan kuoleman perusteella. Työnantajan kuoleman perusteella suoritettavat irtisanomiset on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun työnantaja on kuollut, jotta kyseistä tilannetta voidaan käyttää irtisanomisperusteena. Jos työsopimuksia ei irtisanota, pysyvät ne voimassa entisin ehdoin, kuitenkin niin, että työnantajana toimii kuolinpesä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]