Minilex - Lakipuhelin

Työtuomioistuimen toimivalta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työtuomioistuin on erityistuomioistuin ja se poikkeaa normaalista tuomioistuimesta siinä suhteessa, että työtuomioistuimessa käsitellään työehtosopimuksista tai virkaehtosopimuksista syntyneitä riita-asioita. Työtuomioistuimessa käsiteltäviä riita-asioita rajaa muutama erityispiirre, sillä käsiteltävänä kysymyksenä on oltava työehto- tai virkaehtosopimuksen pätevyys, voimassaolo, sisällys ja laajuus taikka tulkintakysymys jonkin tietyn sopimuspykälän osalta.

Lisäksi työtuomioistuin voi käsitellä asiaa, jossa kysymyksenä on, onko jokin menettely ollut työehtosopimuksen tai virkaehtosopimuksen mukainen. Kolmanneksi työtuomioistuimen käsiteltäväksi tulevat asiat, jossa kysymyksenä on seuraamuksen määrääminen työehtosopimuksen tai virkaehtosopimuksen vastaisesta menettelystä. Tämä ei koske kuitenkaan rangaistus- tai kurinpidollista seuraamusta.

Mikäli työtuomioistuin ei ole toimivaltainen sinne jätetyn haastehakemuksen suhteen, jätetään kanne tutkimatta. Asiat, joiden suhteen työtuomioistuin ei ole toimivaltainen, ovat esimerkiksi asiat työsopimuslakiin perustuvista vaatimuksista tai yksittäiseen työsopimukseen perustuvat vaatimukset. Tietyissä tapauksissa asia voidaan saattaa yleisen tuomioistuimenkin käsiteltäväksi, vaikka asiasta olisi määräyksiä myös kyseisen alan työehtosopimuksessa. Tämä poikkeustilanne kuitenkin edellyttää sitä, että kysymys on sellaisesta asiasta, josta säädetään pakottavasti myös työlainsäädännössä. Tällaisia ovat esimerkiksi työsopimuksen päättämisperusteet.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]