» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ulosottomies oli määrännyt ulosmitattavaksi 20.11.2002 ja 20.12.2002 alaikäisen pojan kolme kiinteistöä pojan vanhempien veloista. Pojan äiti oli ostanut kiinteistöistä kaksi vuonna 1992 ja lahjoittanut ne tuolloin 1-vuotiaalle pojalleen. Lahjoituksen yhteydessä äiti oli pidättänyt itselleen ja pojan isälle elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöihin. Lahjoituksessa poikaa oli ollut edustamassa uskottu mies. Kolmas kiinteistö oli ostettu pojan nimissä vuonna 1995. Rahat oli saatu pojan omistaman metsän myynnistä sekä pojan saamasta perinnöstä.
Ulosottomiehen mukaan kiinteistöjen omistusjärjestelyssä oli kyse keinotekoisesta järjestelystä, jolla pyrittiin saamaan omaisuus velkojien ulottumattomiin. Äiti, isä ja poika vaativat ulosmittauksen kumoamista, koska heidän mukaansa kyse oli verosuunnittelusta eikä ulosoton välttämisestä.
Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat molemmat, että kyseessä oli ulosottolaissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely. Yksi hovioikeuden jäsen oli eri mieltä ja olisi kumonnut ulosmittauksen.
Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että kiinteistöjä ei voitu ulosmitata pojan isän veloista, koska pojan isä ei ollut missään vaiheessa omistanut kiinteistöjä edes osaksi. Isän ei voitu katsoa olevan puoliosuuden omistaja, vaikka isällä oli kiinteistöihin hallintaoikeus ja vaikka hän oli osittain maksanut lainanlyhennyksiä.
Äidin velkojen osalta korkein oikeus tarkasteli erikseen pojalle lahjoitettuja kiinteistöjä sekä pojan omalla varallisuudella hankittua kiinteistöä. Lahjoitettujen kiinteistöjen osalta korkein oikeus katsoi, etteivät ulosoton edellytykset täyttyneet. Lahjoitus oli tehty lain määräysten mukaan, ja alaikäistä poikaa oli edustanut uskottu mies. Vaikka järjestelyn pyrkimyksenä olisi ulosoton välttäminen, järjestelyllä pitäisi olla myös harhaanjohtava oikeudellinen muoto, jotta sitä voitaisiin pitää lain tarkoittamalla tavalla keinotekoisena. Lisäksi tässä tapauksessa lahjoittajalla olisi pitänyt säilyä määräysvalta annettuun lahjaan. Korkein oikeus katsoi, että vaikka äidillä oli kiinteistöihin hallintaoikeus, ei hänellä ollut sellaista määräysvaltaa, jota laissa oli tarkoitettu. Äiti ei esimerkiksi voinut yksipuolisesti perua lahjoitusta tai muutoin määrätä omaisuudesta. Pojan omalla varallisuudella pojan nimiin ostettu kiinteistö ei ollut myöskään ulosmitattavissa äidin veloista, vaikka vanhemmilla oli tähänkin tilaan käyttöoikeus.
Korkeimman oikeuden mukaan keinotekoisen järjestelyn tunnusmerkiksi ei riitä pelkästään se seikka, että järjestelyllä on saatu varallisuutta velkojien ulottumattomiin. Järjestelyn on myös muutoin oltava näennäinen. Tässä tapauksessa poika omisti kiinteistöt, eikä omistussuhteisiin voinut tulla muutoksia ilman holhousviranomaisen suostumusta. Asiaan ei vaikuttanut sekään, että vanhemmilla oli hallintaoikeus kyseisiin kiinteistöihin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa