» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa avustava ulosottomies oli A:lta ja B:ltä olleen saatavan perimiseksi ulosmitannut A:lta hänen omistamansa osuuden tilasta X rakennuksineen ja B:ltä hänen omistamansa kaksi osuutta tilasta X rakennuksineen. A:n ja B:n kotipaikkakunta oli eri kuin se paikkakunta, jossa kyseinen tila rakennuksineen sijaitsi. Ulosottomies ei ollut antanut A:lle ja B:lle ennen ulosmittauksen toimittamista ilmoitusta siitä, että saamisia oli pyydetty ulosmitattaviksi. Tämä oli ulosottomiehen mukaan tehty siksi, että ulosmittauksen toimittaminen olisi muutoin saattanut vaarantua. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, oliko ulosottomies menetellyt ulosottolain vastaisesti jättäessään kyseisen ilmoituksen antamatta ennen ulosmittauksen toteuttamista.
Ulosottolain 3 luvun 26 §:n 2 momentin mukaan ulosmittausta ei velallisen poissa ollessa saanut toimittaa omaisuudesta, joka oli muualla kuin velallisen kotipaikkakunnalla ja jota velallinen ei ole ilmoittanut ulosmitattavaksi, ellei velalliselle ole luvun 27 §:n mukaisesti ilmoitettu, että saamisia on ulosmitattaviksi pyydetty, taikka ellei ole syytä luulla, että hän ulosmittausta välttääkseen piileskelee tai on matkustanut pois. Luvun 21 c §:n 2 momentin mukaan ilmoitus ei ollut tarpeen pykälän 1 momentissa mainituissa tapauksissa, jos täytäntöönpano muuten saattaisi vaarantua.
Käräjäoikeuden asian osalta tekemän harkinnan mukaan ulosottomiehellä oli harkintavalta sen arvoimisen suhteen, vaarantuisiko ulosmittauksen toimittaminen sen seurauksena, että velallisille lähetettäisiin ennen täytäntöönpanoa ilmoitus ulosmittauksen toimittamisesta. Käräjäoikeus totesi lopputuloksenaan, ettei ulosottomies ollut käyttänyt harkintavaltaansa tapauksessa väärin ja että ulosmittaukset oli toimitettu lainmukaisesti. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n ja B:n asiassa tekemän valituksen. Hovioikeus ei puolestaan nähnyt perusteita käräjäoikeuden tekemän päätöksen muuttamiseen.
Kihlakunnanvoudin mukaan syy ilmoituksen antamatta jättämiseen oli aiemmin mainitun ulosmittauksen toimittamisen vaarantumisen lisäksi se, ettei A:lla ja B:llä ollut asuinosoitetta tässä maassa. B:n postiosoite ja puhelinnumerot olivat kuitenkin käyneet ilmi kihlakunnanvoudille lähetetystä kirjeestä, minkä lisäksi A oli ilmoittanut asuvansa samassa osoitteessa. Tällä perusteella korkein oikeus ei tutkinut kihlakunnanvoudin esittämää väitettä sen enempää.
Korkein oikeus totesi ulosmittauksen toimittamisen vaarantumista koskeneen väitteen osalta, että kihlakunnanvouti ei ollut esittänyt minkäänlaisia perusteita sille, miksi toimittaminen olisi vaarantunut tapauksessa. Näin ollen ulosottolain 3 luvun 21 c §:n 2 momentti ei korkeimman oikeuden mukaan soveltunut tapaukseen, minkä johdosta saman luvun 26 §:n mukainen ilmoitus olisi tullut toimittaa A:lle ja B:lle ennen ulosmittausten toimittamista. Näillä perusteilla korkein oikeus kumosi sekä alempien oikeusasteiden ratkaisut että toimitetut ulosmittaukset.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa