» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa käräoikeus oli määrännyt A:n ja B:n omaisuutta pantavaksi vakuustakavarikkoon ja tarpeen vaatiessa hukkaamiskieltoon. Vakuustakavarikko ja hukkaamiskielto ovat turvaamistoimia, joiden tarkoituksena on varmistaa, ettei esimerkiksi rikoksesta epäilty henkilö ehdi kätkeä tai hävittää toiselle osapuolelle kuuluvaa omaisuutta ennen tuomion antamista. Näin ollen niillä turvataan samalla sitä, että mikäli henkilö tuomitaan rangaistukseen ja siihen liittyviin korvauksiin rikoksesta, josta häntä on epäilty, on hänellä yhä hallussaan tämä toisen osapuolen omaisuus, josta korvaus on mahdollista suorittaa.
A ja B olivat siirtäneet omaisuuttaan lähipiirilleen, ja heitä epäiltiin törkeästä veronpetoksesta. Käräjäoikeus oli tapauksessa määrännyt heidän omaisuuttaan vakuustakavarikkoon ja hukkaamiskieltoon, ja ulosottomies oli pannut turvaamistoimet täytäntöön. Viisi sivullista olivat nostaneet tämän seurauksena täytäntöönpanoriitakanteen, jossa he vaativat vahvistettavaksi, että turvaamistoimien kohteena ollutta omaisuutta kuului heille eikä täytäntöönpanoa olisi siksi saanut toteuttaa. Kanne oli kohdistettu A:n ja B:n velkojaa eli verovirastoa vastaan. Ulosottomies oli täytäntöönpanoasiaa harkitessaan tulkinnut nämä omistukset vain näennäisiksi ja sivuuttanut ne. Asiassa oli näin ollen jäljempänä kyse siitä, oliko täytäntöönpanoriitakanne nostettu oikein, kun se oli kohdistettu verovirastoa vastaan.
Käräjäoikeus oli hyväksynyt sivullisten asiassa esittämän kanteen, minkä jälkeen verovirasto oli vaatinut korkeimmalle oikeudelle esittämässään purkuhakemuksessa, että käräjäoikeuden tuomio purettaisiin sillä perusteella, että täytäntöönpanoriitakanne oli kohdistettu väärää vastaajaa kohtaan.
Korkein oikeus analysoi tapausta ulosottolain 7 luvun 1-3 §:en nojalla. Kyseisten lainkohtien perusteella korkein oikeus tulkitsi, että kun turvaamistoimia pantiin täytäntöön, asianosaisen puhevaltaa ei enää käyttänyt se taho, joka oli vaatinut täytäntöönpanon toimittamista, vaan taho, jonka omaisuutta ja saatavan maksua turvaamaan turvaamistoimiin on ryhdytty. Tämä taho oli tässä tapauksessa verovirasto. Tästä johtuen korkein oikeus päätyi siihen lopputulokseen, että kanteen verovirastoa vastaan nostaneet sivulliset olivat osoittaneet sen oikealle vastaajalle. Näin ollen korkein oikeus ei nähnyt tapauksessa oikeudenkäymiskaaren mukaisia edellytyksiä käräjäoikeuden tuomion purkamiseen ja hylkäsi veroviraston asiassa tekemän hakemuksen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa