» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
O-P L on yhtiönsä velkojen takaajana velvoitettu maksamaan korkoineen 1 213 909,80 markkaa kihlakunnanoikeuden 14.12.1992 antamalla yksipuolisella tuomiolla sekä 250 000 ja 600 000 markkaa lääninhallituksen 6.9.1993 ja 10.9.1993 antamilla lainhakupäätöksillä. Pankkisaatavat on sittemmin siirretty perintäyhtiölle. Perintäyhtiö on 15.2.2008 vireille panemassaan kanteessa vaatinut, että kyseisten ulosotto-perusteiden määräaikaa jatketaan 10 vuodella, koska O-P L oli alkuperäisten määräaikojen kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia salaamalla tietoja ulosottomenettelyssä ja järjestelemällä taloudellista asemaansa selvästi sopimattomalla tavalla. O-P L:n veloista oli vuonna 2001 ulosmitattu T Oy:n nimiin vuonna 2000 hankitut arvo-osuudet ja samana vuonna ostettu määräala sekä Asunto Oy R:n nimissä ollut ja O-P L:n perheen asuntona käytetty kiinteistö. Kyseisten yhtiöiden osakkeenomistajina olivat olleet O-P L:n alaikäiset lapset. Ulosottomenettelyssä järjestely on katsottu keinotekoiseksi, ja ulosmitatun omaisuuden arvoksi oli arvioitu noin 1 368 000 markkaa. Käräjäoikeuden hylättyä ulosmittausvalitukset ja hovioikeuden jätettyä käräjäoikeuden ratkaisut pysyviksi omaisuus oli myyty ja varat oli käytetty O-P L:n velkojen maksuun. Lisäksi O-P L on vuonna 2004 annetulla hovioikeuden tuomiolla tuomittu velallisen petoksesta, koska hän ei ollut vuonna 1999 toimitetussa ulosottoselvityksessä ilmoittanut, että hän on T Oy:n tosiasiallinen omistaja. Asiassa on kysymys ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentissa säädetyn ulosottoperusteen määräajan jatkamisen edellytyksistä.
Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja jatkoi ulosottoperusteen määräaikaa. Hovioikeus katsoi, että O-P L:n menettely oli ollut moitittavaa hänen pyrkiessään vahingoittamaan velkojien etua aktiivisin ja rikolliseksikin luettavin toimin. O-P L:n aktiivisten velkojien etua vahingoittavien toimien ei tullut muodostua tässä asiassa hänen hyväkseen. O-P L:n velkojille oli suotava tilaisuus periä ulosotossa olevia velkojaan ulosottokaaresta ilmenevää määräaikaa kauemmin.
Ulosottokaaren mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Tuomioistuin voi kuitenkin ulosottokaaren nojalla velkojan vaatimuksesta määrätä ulosottoperusteen määräajan jatkumaan 10 vuotta. Edellytyksenä jatkamiselle on, että velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia siten, että hän on kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan, lisännyt perusteettomasti velkojensa määrää tai salannut tietoja taloudellisesta asemastaan konkurssissa, ulosotossa, yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai yrityssaneerausmenettelyssä taikka muilla vastaavilla, selvästi sopimattomilla toimilla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi. Ulosottoperusteen täytäntöönpanon määräaikaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos sitä voidaan pitää velallisen kannalta kohtuuttomana.
Korkein oikeus piti, huolimatta omistusjärjestelyjen ja ilmoitusvelvollisuuden laajuuden tulkinnanvaraisuutta koskevista O-P L:n väitteistä selvänä, että O-P L on ulosottokaaressa tarkoitetulla tavalla salannut omaisuuttaan maksukyvyttömyysmenettelyssä ja järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi. Täytäntöönpanoajan jatkamisen edellytykset täyttyvät siten O-P L:n menettelytapojen moitittavuuden osalta. Korkein oikeus totesi, että lasten nimiin tehdyt omistusjärjestelyt on verraten nopeasti havaittu ja sivuutettu keinotekoisia järjestelyjä koskeneiden ulosottolain säännösten nojalla. Tämän jälkeen velkojilla on vielä alkuperäisen täytäntöönpanoajan aikanakin ollut vuosia aikaa jatkaa saataviensa perintää. Pelkästään perintäyhtiön yleisesti esittämät väitteet siitä, että O-P L:n järjestelyjen selvittäminen on vaatinut yhteiskunnalta ja velkojilta ajallista ja taloudellista panostusta ja että velkojat ovat kärsineet vahinkoa realisoinnin viivästymisen johdosta, eivät riitä osoittamaan velkojien maksunsaannin olennaista vaikeutumista. Korkein oikeus katsoi, ettei O-P L:n menettely ole aiheuttanut velkojille sellaista tosi-asiallista taloudellista vahinkoa tai haittaa, jota ulosottokaaressa tarkoitetaan olennaisella velkojien maksunsaannin vaikeuttamisella. Näin ollen ulosottoperusteiden täytäntöönpanon määräajan jatkamiselle ei ole edellytyksiä.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa