Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistön omistus rekisterin perusteella - KKO:2002:84

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Ulosottolaki
    Ulosmittaus
    Sivullisen oikeus
    Vaihdantasuoja

A:lla ja B:llä oli lainhuuto tilaan X. Tilasta ulosmitattiin A:n osuus A:n veloista vuonna 1998. C valitti ulosotosta sillä perusteella, että tila oli hänen eikä A:n ja B:n omistuksessa. Hän oli ostanut vanhemmiltaan A:lta ja B:ltä vuonna 1986 tilan Y, ja kiinteistökauppaan kuului myös tilan X omistuksen siirtyminen C:lle. Asia oli epähuomiossa jäänyt mainitsematta kauppakirjassa.

Käräjäoikeus katsoi korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteella, että merkitystä oli ainoastaan sillä, kenellä oli lainhuuto tilaan. Lainhuutorekisterin on oltava luotettava, ja sen mukaisten tietojen perusteella voidaan tehdä myös ulosottotoimia. Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Hovioikeus katsoi, että kauppakirjassa oli kyse erehdyksestä. Tila X oli vahingossa jäänyt pois kauppakirjasta, vaikka sen omistus oli kaupantekohetkellä siirtynyt C:lle. C:llä oli tilaan omistusoikeus, vaikka C ei ollutkaan kauppakirjaerehdyksen vuoksi hakenut lainhuutoa tilaan. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja ulosmittauksen.

Korkein oikeus katsoi, että C:llä oli saanto A:lta kiinteistökaupan perusteella, vaikka kauppakirjassa oli erehdys tilan X omistusoikeuden siirtymisen osalta. Kaupan ehtoja on mahdollista täydentää myös jälkikäteen, jotta kauppakirja vastaisi sopijapuolten todellista tarkoitusta. Tällaisessa tilanteessa luovutuksensaaja voi vedota saantoonsa myös ulosottovelkojiin nähden. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Tapauksessa on kyse yhtäältä lainhuutorekisterin luotettavuudesta ja toisaalta sopimusten sitovuudesta. Julkisen rekisterin luotettavuusvaatimus ei tehnyt tyhjäksi sitä tosiasiaa, että kauppakirjassa ollut ilmeinen virhe oli mahdollista korjata myöhemmin.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]