Ostin henkilöltä kameran. Hän pakkasi sen huonosti vastoin pyyntöäni ja kamera hajosi postissa, ainakin hänen mukaansa toimi ennen postitusta. Hänen mukaansa syy on minun, kun tein ostopäätöksen, ei voi mitään jos hajoaa postissa. Olen erimieltä ja mielestäni vastuu on lähettäjällä. Miten on?

1 vastaus


Minilex

23 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Oletan, että myyjä yksityishenkilö, jolloin kauppaanne sovelletaan kauppalain säännöksiä. Jos henkilö on elinkeinonharjoittaja (esimerkiksi myy kameroita ammatikseen) tulee kuvioihin mukaan kuluttajansuojalain säännökset. Lopputulos kuitenkin vaikuttaisi olevan samanlainen molemmissa tilanteissa.

Joka tapauksessa kauppalaissa sanotaan, että jos muusta ei ole sovittu, niin tavaran on oltava "pakattu tavanmukaisesti tai muuten sopivalla tavalla, jos pakkaus on tarpeen tavaran säilyttämiseksi tai suojaamiseksi". Jos näin ei ole toimittu, on tavarassa virhe. Mikäli myyjä ei siis ole pakannut kameraa riittävän huolellisesti, on Teillä mahdollisuus vedota virheeseen. Tässä tapauksessa ei tarvinne tarkastella vaaranvastuun siirtymistä kovinkaan syvällisesti, koska virhe on aiheutunut myyjän huolimattomasta toiminnasta silloin, kun hänellä oli vaaranvastuu.

Tavarassanne eli kamerassanne on virhe, joka on aiheutunut myyjän toiminnasta. Teillä on ostajana oikeus vaatia myyjältä virheen korjaamista (ensisijaisesti), mutta myös uuden kameran toimitus, hinnanalennus, kaupan purku tai vahingonkorvaus voivat tulla kyseeseen tiettyjen olosuhteiden valossa.

Vastaus siis kuuluu: myyjän on huolehdittava siitä, että kaupan kohteena oleva tavara tulee pakatuksi huolellisesti ja asiallisesti siten, että se suojelee tavaraa kuljetuksen aikana. Jos näin ei ole menetelty (ja tavara ei ole kunnossa pakkausta avatessa) on tavarassa virhe, josta voitte ostajana reklamoida ja vaatia esimerkiksi myyjältä virheen korjaamista.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]