» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1986-II-79 oli kysymys siitä, oliko tappo tehty hätävarjelutilassa. Jo aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jos teko ei ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun huomioidaan hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (ns. hätävarjelun liioittelu), tekijä on poikkeuksellisesti rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Tapahtumat olivat lähteneet liikkeelle siitä, kun väkivaltaiseksi tunnettu A oli aamuyöllä tullut väkisin B:n asuntoon, jossa vahvasti päihtynyt B oli ollut myös päihtyneiden C:n ja D:n kanssa. Pian saapumisensa jälkeen A oli käynyt C:n kimppuun saadakseen häneltä rahaa. A oli pahoinpidellyt C:tä rajusti mm. lyömällä häntä nyrkillä kasvoihin. B, joka oli muiden lailla pelännyt A:ta, oli ilmeisesti estääkseen enemmän pahoinpitelyn ottanut haulikkonsa ja ampunut A:ta rintakehään. Sen jälkeen B oli mennyt naapuriin ja hälyttänyt paikalle ambulanssin.
Asiaa käsiteltiin ensiasteena Kristiinankaupungin kihlakunnanoikeudessa. Keskusrikospoliisin ruutisavutodisteiden mukaan ruutisavua löytyi vain B:stä ja vainajasta, joten vain B oli voinut suorittaa surman. Vaikka B, C ja D olivat tunteneet pelkoa A:n läsnäolosta, kihlakunnanoikeus katsoi, ettei B ollut toiminut hätävarjelutilassa. Kihlakunnan oikeus katsoi B:n ampuneen A:n ja syyllistyneen siten tappoon. Kihlakunnanoikeus kuitenkin katsoi A:n omalla käyttäytymisellään suuressa määrin vaikuttaneen tapahtumiin ja omaan kuolemaansa. Siten se katsoi tapon tapahtuneen erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa. Kihlakunnanoikeus tuomitsi B:n erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta 6 vuodeksi vankeuteen.
B valitti kihlakunnanoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.
B valitti hovioikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus antoi suurempaa painoarvoa B:n kokemalle pelolle kuin aiemmat oikeusasteet. B saattoi perustellusti pelätä A:ta, sillä hän oli väkivaltaiseksi tunnettu ja huomattavasti nuorempi, kookkaampi ja voimakkaampi kuin B, C ja D. Seikoista huolimatta korkein oikeus katsoi B:n käyttäneen enemmän väkivaltaa kuin A:n hyökkäyksen torjumiseksi olisi ollut välttämätöntä. B:n toiminta oli siis hätävarjelun liioittelua. Korkein oikeus tuomitsi B:n hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta 3 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa