Minilex - Lakipuhelin

Tappo ja kuolemantuottamus - KKO:1991:100

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tappo
    Tappelu
    Kuolemantuottamus
    Rikokseen osallisuus

Tapauksessa KKO:1991:100 A, B ja C olivat päättäneet ampua E:tä polveen. D kuljetti heidät ampumapaikalle tietäen heidän aikeistaan. A ja B ampuivat E:tä jalkaan, mutta C ampuikin E:tä kolme kertaa päähän. A, B ja D olivat yrittäneet peitellä tekoa heittämällä kuolleeksi olettamansa E:n järveen. Ruumiinaavauksesta kuitenkin selvisi, että E oli kuollut hukkumalla. Hukkuminen oli kuitenkin vain nopeuttanut kuolemaa, sillä E olisi joka tapauksessa menehtynyt saamiinsa ampumavammoihin. Pään ampumavammat oli tämän vuoksi merkitty peruskuolinsyyksi. Syyttäjä vaati A:n, B:n C:n ja D:n tuomitsemista rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla rangaistukseen murhasta.

Käräjäoikeus katsoi A:n ja B:n osalta, että he eivät voineet tietää C:n aikeista. He olivat kuitenkin asetta käyttämällä pahoinpidelleet E:n ja heidän olisi tullut ymmärtää, että tilanne olisi voinut johtaa E:n kuolemaan. Käräjäoikeus piti A:n ja B:n tekoa törkeänä ja tuomitsi heidät törkeästä pahoinpitelystä ja tappelusta. C oli puolestaan ampumalla aiheuttanut E:lle sellaiset vammat, jotka olisivat ilman hukkumista johtaneet E:n kuolemaan. C oli näin ollen tahallaan surmannut E:n ja hänet tuomittiin taposta ja tappelusta 11 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen. D:n osalta käräjäoikeus totesi, että D oli edistänyt A:n, B:n ja C:n tekemiä rikoksia. Hän oli myös ollut tietoinen A:n, B:n ja C:n aikeista ampua E:tä, joten hänen olisi tullut ymmärtää, että ampuminen voi johtaa E:n kuolemaan. D:n ei kuitenkaan voitu katsoa tietäneen C:n surmaamisaikeista. Näin ollen D oli syyllistynyt avunantoon tappelussa ja törkeässä pahoinpitelyssä. A, B ja D olivat heittämällä E:n järveen myötävaikuttaneet huolimattomuudellaan tai varomattomuudellaan E:n kuolemaan. Heidät tuomittiin tämän johdosta kuolemantuottamuksesta. A tuomittiin rikoksistaan 5 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen, B 5 vuodeksi vankeuteen ja D 3 vuodeksi vankeuteen.

Hovioikeus katsoi, että koska A, B ja D eivät voineet ennakolta tietää C:n aikeista, heidän ei voitu katsoa myötävaikuttaneen E:n kuolemaan, eikä näin ollen tuomita kuolemantuottamuksesta. Hovioikeuden mukaan heidän syyksi ei myöskään voinut katsoa osallisuutta tappeluun. Näin ollen hovioikeus tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä 3 vuodeksi ja 8 kuukaudeksi vankeuteen, B:n törkeästä pahoinpitelystä 4 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen ja D:n avunannosta törkeään pahoinpitelyyn 2 vuodeksi vankeuteen. C:n osalta hovioikeus alensi vankeusrangaistustuomiota 11 vuodeksi vankeutta.

Korkein oikeus katsoi, että A:n, B:n ja C:n syyksi tuli lukea osallisuus tappeluun. D, joka oli ampumisen aikana odottanut autossa, katsottiin syyllistyneen avunantoon tappelussa. A, B ja D eivät olleet selvittäneet ennen E:n hukuttamista, oliko E vielä hengissä ja näin ollen olivat laiminlyönnillään myötävaikuttaneet E:n kuolemaan. Heidän syyksi voitiin siten lukea kuolemantuottamus. C:n osalta korkein oikeus katsoi, että C:n toiminta oli ollut tahallista ja hän oli luullut päähän kohdistuneiden laukausten surmanneen E:n. Näin ollen C oli syyllistynyt tappoon, eikä korkein oikeus

 muuttanut hovioikeuden päätöstä C:n osalta. A tuomittiin rikoksistaan 4 vuodeksi vankeuteen, B 4 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen ja D 2 vuodeksi 11 kuukaudeksi ja 20 päiväksi vankeuteen.

Tekijän oma vaaraa aiheuttava toiminta voi synnyttää hänelle oikeudellisen velvollisuuden toimia seurausten ehkäisemiseksi. Koska tekijä on aiheuttanut vaaratilanteen, on myös hänen tehtävänsä pyrkiä estämään siitä aiheutuva negatiivinen seuraus. Jos tekijä sen sijaan suhtautuu vaaraa aiheuttaneen toiminnan seuraksiin välinpitämättömästi ja passiivisesti, voi hän joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tapauksessa A:n, B:n ja D:n osalta oli kyse juurikin heidän vaaraa aiheuttaneesta toiminnastaan. He olivat suhtautuneet välinpitämättömästi, kun he eivät olleet varmistuneet siitä, oliko E vielä hengissä heidän hukuttaessaan hänet järveen. Näin ollen heidän syyksi luettiin kuolemantuottamus.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]