» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli käräjäoikeudessa tuomittu nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ja eräistä muista rikoksista yhteiseen, ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet määrättiin lisäksi suorittamaan korvausta kivusta ja särystä sekä niihin verrattavasta henkisestä kärsimyksestä. A oli selvityksen mukaan 21.4.2002 lyönyt maassa maannutta B:tä kaksi kertaa ja potkinut häntä viisi kertaa ylävartaloon ja päähän.
Hovioikeus totesi muutti käräjäoikeuden tuomiota ja tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä ja korotti rangaistusta, mutta se oli edelleen ehdollinen. Myös korvauksia korotettiin.
A katsoi hovioikeuden menetelleen väärin, kun se oli jatkanut pääkäsittelyn toimittamista, vaikka B oli vasta siinä esittänyt uudeksi todisteeksi lääkärinlausunnon ja sen perusteella väittänyt, että A oli aiheuttanut menettelyllään B:lle aivovamman.
Korkeimman oikeuden valituksessaan A vaati ensisijaisesti, että hänen ei todeta aiheuttaneen B:lle aivovammaa ja että syyte törkeästä tulee hylätä ja hänen syykseen lukea vain pahoinpitely. Hän vaati myös korvausten määrien alentamista ja pyysi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon hankkimista. A:n toissijainen vaatimus koski sitä, että asia tulee palauttaa hovioikeuden käsittelyyn sillä perusteella, ettei se ollut peruuttanut pääkäsittelyä.
Korkein oikeus totesi olevan selvää, että uusi lausunto oli ollut tärkeä todiste. Lisäksi lausunto oli johtanut siihen, että A oli tuomittu ankarammin. Hovioikeuden olisi tullut ainakin tiedustella A:lta ja avustajalta, oliko pääkäsittelyn menettely ollut riittävä. Koska näin ei oltu tehty, hovioikeus oli menetellyt väärin. KKO:n mukaan A:lla oli nyt ollut mahdollisuus perehtyä lääkärinlausuntoon ja valmistella puolustustaan, joten asiaa ei ole tarpeen palauttaa hovioikeuteen, vaan se voidaan käsitellä korkeimmassa oikeudessa.
Pääasian osalta korkein oikeus arvioi sitä, oliko A aiheuttanut B:lle aivovamman. Pahoinpitelyn jälkeen suoritetussa pään TT-kuvauksessa ei oltu todettu vammoja. Hovioikeudessa oli esitetty selvitystä siitä, että B olisi saanut aivovamman pahoinpitelyn yhteydessä. Hän oli ollut arvioitavana aivovammapoliklinikalla ja hänen toimintakykynsä oli todettu heikentyneen siten, että hän oli nyt pysyvästi työkyvytön aivovamman jälkitilan seurauksena.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli lausunnossaan päätynyt siihen lopputulemaan, ettei B:n oireiden syyn voitu osoittaa olevan aivovamma. Hänellä oli ollut mielenterveyden oireita ja särkyä jalassa. Aivovamman osuus oireisiin oli siten toissijainen.
Koska väite aivovammasta oli esitetty vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä ja se oli perustunut lausuntoon, joka oli annettu vajaa kaksi vuotta pahoinpitelyn jälkeen ja koska aiemmissa selvityksissä aivovammaa ei ole havaittu, korkein oikeus totesi, ettei asiassa oltu näytetty, että A olisi aiheuttanut aivovamman.
Korkein oikeus totesi pahoinpitelyn olleen törkeä muun muassa sillä perusteella, että potkuja oli kohdistettu päähän ja että A:n aloittaessa pahoinpitelyn hän oli tiennyt, että B oli joutunut jo muiden pahoinpitelemäksi ja sen seurauksena makasi maassa ilman mahdollisuutta puolustaa itseään.
Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa