» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:1993:5 A ja B olivat yhdessä nauttineet alkoholia, jonka jälkeen A oli lyönyt B:tä viinapullolla sekä metallisella ratanaulalla päähän sekä kuristanut B:tä. B sai A:n menettelystä vammoja, jotka eivät kuitenkaan aiheuttaneet hengenvaaraa. A oli lisäksi pahoinpitelyn aikana uhannut tappaa B:n. Kihlakunnan oikeus katsoi, että A:lla oli ollut tarkoitus surmata B ja tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä sekä tapon yrityksestä 5 vuodeksi vankeuteen.
Hovioikeus puolestaan katsoi, että koska B:n vammat eivät olleet vakavia eikä niihin myöskään ollut liittynyt hengenvaaraa, A:n tuomiota oli syytä alentaa 4 vuoden vankeusrangaistukseen.
Korkeimman oikeuden mukaan A:n päihtyneenä esittämät tappouhkaukset eivät riittäneet yksin osoittamaan, että A:n tarkoitus oli surmata B, kun otettiin huomioon, että B:n vammat eivät olleet hengenvaarallisia. A:n menettely ei ole ollut sellaista, että sen todennäköinen seuraus olisi ollut B:n kuolema. Näin ollen korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota ja hylkäsi syytteen tapon yrityksestä ja tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden vankeuteen.
Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on tehnyt rikoslain mukaisen teon tahallaan, mikäli hän on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä. Tätä kutsutaan niin sanotuksi todennäköisyystahallisuudeksi. Siinä arvioidaan tekijän näkökulmasta, kuinka todennäköisenä hän on pitänyt seurauksen aiheutumista menettelynsä seurauksena. Koska tapauksessa A:n ei voitu katsoa pitäneen B:n kuolemaa todennäköisenä, ei A ollut yrittänyt tappaa B:tä tahallaan. Todennäköisyystahallisuuden edellytykset eivät näin ollen täyttyneet, eikä A:ta voitu tuomita tapon yrityksestä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa