» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1980-II-13 oli kysymys murhan yrityksestä, rikosten yhtymisestä, vahingonkorvauksesta sekä kohtuullisuusharkinnasta. Tapahtumat olivat lähteneet liikkeelle siitä, kun A oli näyteikkunan rikkomalla tunkeutunut tavaratalorakennukseen. A oli murtautunut tavaratalon asekaappiin ja ladannut 10 kappaletta siellä olleita haulikoita. A asetti tavaratalosta löytämänsä valaisimen pöydälle siten, että valaisimen valokiila suuntautui portaikkoon, jota hän oletti tavarataloon mahdollisesti tulevien poliisien käyttävän. A oletti poliisien joukossa olevan B:n, jota kohtaan A:lla oli kaunoja. Poliisit B, M ja P tulivat murtautumisen johdosta tavarataloon. A ampui heitä haulikolla, minkä johdosta heille kaikille aiheutui vakavia vammoja ja sekä määräaikaista työkyvyttömyyttä.
Tapausta käsiteltiin ensiasteena Pielaveden kihlakunnanoikeudessa. Kihlakunnanoikeus katsoi, että A:n tekoa oli kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä, sillä se kohdistui järjestystä ja turvallisuutta ylläpitämässä olleisiin virkamiehiin. Kihlakunnanoikeus katsoi edellä kuvaillut tapahtumat toteen näytetyiksi ja tuomitsi A:n nuorena henkilönä täyttä ymmärrystä vailla tehdyistä kolmesta murhan yrityksestä kustakin 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset sekä A:lle samalla muista rikoksista tuomitut rangaistukset yhdistettiin yhteiseksi 3 vuoden vankeusrangaistukseksi. A tuomittiin lisäksi maksamaan vahingonkorvauksia sekä B:lle, M:lle että P:lle sekä tavaratalolle aiheuttamistaan vahingoista. Kihlakunnanoikeus hylkäsi A:n esittämän vahingonkorvauksen sovittelua koskeneen pyynnön.
Sekä syyttäjä että A valittivat kihlakunnanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Syyttäjä vaati rangaistuksen korottamista, kun taas A vaati, että hänen katsottaisiin syyllistyneen murhan yritysten sijasta kolmeen pahoinpitelyyn. Lisäksi A vaati, että hänelle tuomittuja vahingonkorvauksia alennettaisiin ja soviteltaisiin. Hovioikeus katsoi, että A:n oli tekohetkellä täytynyt käsittää, että hänen teostaan olisi voinut seurata M:n, B:n ja P:n kuolema. Siksi hovioikeus katsoi, että A:n oli katsottava yrittäneen surmata heidät. Hovioikeus tuomitsi A:n nuorena henkilönä täyttä ymmärrystä vailla ja yksin teoin tehdystä kolmesta murhan yrityksestä 4 vuodeksi vankeuteen. Tämän rangaistuksen ja A:lle jutussa tuomitsemansa muut rangaistukset sekä eräät hänelle aikaisemmin tuomitut rangaistukset HO oli yhdistänyt 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta. Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden tuomitsemia vahingonkorvauksia muuten kuin maksettavan koron osalta.
A valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka myönsi A:lle valitusluvan. Korkein oikeus ei kuitenkaan muuttanut hovioikeuden A:lle tuomitsemia rangaistuksia. Korkein oikeus kuitenkin alensi hieman A:lle tuomittuja vahingonkorvauksia, vaikkakin se katsoi, että perusteita korvausten sovittelulle ei ollut. Kaksi korkeimman oikeuden jäsentä olisi pysyttänyt myös vahingonkorvausten osalta hovioikeuden tuomion voimassa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa