» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Huomattavan paljon julkista kiinnostusta herättäneessä tapauksessa A oli kiilannut autolla keskisormea näyttäneen pyöräilijän eteen ja tehnyt äkkijarrutuksen niin, että pyöräilijä oli kaatunut pää edellä tiehen, minkä jälkeen A ajoi pois paikalta. Pyöräilijä oli sittemmin kuollut saamiensa vammojen johdosta sairaalassa seuraavana päivänä. Koska A:n tuomio oli syyksilukemisen osalta lainvoimainen, korkeimmassa oikeudessa kyse oli enää rangaistuksen mittaamisesta ja kohtuullistamisesta.
Käräjäoikeus oli tuominnut A:n muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 4 vuoden 6 kuukauden vankeuteen, jonka hovioikeus oli alentanut 2 vuoteen 8 kuukauteen.
Korkein oikeus totesi, että A:lla oli selvä ja vakava vahingoittamispyrkimys, minkä lisäksi hän oli osoittanut suurta piittaamattomuutta muiden tielläliikkujien turvallisuudesta. KKO ei ottanut tapauksen saamaa huomattavaa kielteistä julkisuutta huomioon sen erityispiirteiden ja A:n menettelyn tuomittavuuden vuoksi, mutta otti kuitenkin rangaistusta määrätessään huomioon A:n terveydentilan. A oli joutunut vuonna 2004 liikenneonnettomuuteen, jonka seurauksena hän kärsi edelleen vaikeasta aivovammasta ja erilaisista neuropsykologisista ongelmista. Tämän tilan on katsottu vaikuttavan hänen mahdollisuuksiinsa käyttäytyä järkevästi stressitilanteissa. Tämän seurauksena KKO katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus on 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta, joka tulee tuomita ehdottomana.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa
