» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A ja B olivat olleet suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä keskenään. B ei ollut ennen tätä kuitenkaan tiennyt, että A oli HIV-positiivinen, koska A ei ollut hänelle asiasta kertonut. Infektio ei ollut tosin tarttunut B:hen. Oikeudessa puitiin tämän seurauksena kysymystä siitä, oliko HIV-infektion tarttumista pidettävä sillä tavalla todennäköisenä, että A oli syyllistynyt törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Asiaa käsiteltiin ensin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, jossa A:n syyksi luettiin törkeän pahoinpitelyn yritys. Teko oli oikeuden mukaan jäänyt yrityksen asteelle, koska HIV ei ollut tarttunut B:hen. Turun hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.
A valitti asiasta Korkeimpaan oikeuteen (KKO) ja hänelle myönnettiin valituslupa. A vaati, että syyte hylätään. B ja syyttäjä puolestaan vaativat, että A:n valitus hylätään. KKO pyysi asian selvittämisen tueksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä asiantuntijalausunnot.
Kysymyksen asettelu
KKO:ssa ratkaistavaksi kysymykseksi nousi ensinnäkin, onko A syyllistynyt menettelyllään törkeän pahoinpitelyn yritykseen. Pahoinpitelystä tuomitaan rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan muun ohella se, joka ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä. Pahoinpitely on samaisen luvun 6 §:n mukaan törkeä muun ohella silloin, jos pahoinpitelyssä aiheutetaan toiselle vakava sairaus ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Pahoinpitelyn yritys on rangaistava. Asiassa olisi lisäksi selvitettävä, oliko yhdyntä ollut syyttäjän väittämän mukaan suojaamaton ja mikäli on ollut, on ratkaistava A:n kertomuksen uskottavuus viruslääkityksen käyttämisestä. Jos tämäkin katsotaan näytetyksi, on arvioitava, mikä merkitys kyseisellä viruslääkkeellä on tahallisuuden arvioinnissa.
Rikoslain 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rangaistavaa on vain tahallisen rikoksen yritys. Saman pykälän 2 momentin mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä.
Johtopäätökset
KKO oli asian arvioinnissa katsonut, että sukupuoliyhteys oli ollut suojaamaton. Tätä päätelmää tuki B:n kertomus, jota puolestaan tukivat lääkärinlausunto ja potilaskertomus. A:n tahallisuutta arvioidessa KKO oli katsonut, että A:n selvitystä käyttämästään viruslääkityksestä, sen kestosta, tietoisuudestaan sen tartuntariskiä alentavasta vaikutuksesta ja terveydentilansa jatkuvasta kontrolloinnista ei ollut ollut syytä epäillä. Tapauksessa ei ollut tullut esille seikkoja, joiden perusteella A:n voitaisiin päätellä tarkoittaneen vahingoittaa B:n terveyttä tai pitäneen varmana sitä, että hänen sairastamansa HIV tarttuisi B:hen.
KKO katsoi, ettei asiassa myöskään täyttynyt todennäköisyystahallisuus (eli tekijä on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä). Asiantuntijalausunnossa oli todettu, HIV-infektion tartuntariski emätinyhdynnässä on naisen kohdalla 1:200 - 1:2 000 silloin, kun HIV-positiivinen mies ei käytä asianmukaista lääkitystä. Asianmukaisesti noudatetun viruslääkityksen seurauksena tartuntariski on taas erittäin pieni. KKO oli lopussa todennut, että tartunnan todennäköisyys oli kyseisissä olosuhteissa ollut niin vähäinen, ettei edes A:n sairastama C-hepatiitti ollut voinut lisätä tartuntavaaraa sellaiseksi, että A:n HIV-infektion tarttuminen B:hen olisi ollut todennäköisempää kuin sen tarttumatta jääminen. Syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa