Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajansuoja ulkomailta ostettaessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajat voivat nykyään tehdä ostoksensa helposti ja vaivattomasti kotisohvalta käsin. Kyse on kansainvälisestä kuluttajakaupasta, kun yksityishenkilö ostaa tuotteet tai palvelut myyjältä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa toisessa maassa. Kansainvälisellä kuluttajakaupalla tarkoitetaan yleensä kaikkia niitä eri tilanteita, joissa myyjä tarjoaa tavaran tai palvelun myytäväksi kuluttaja-asiakkaalle, joka asuu eri valtiossa kuin myyjä.

Kansainväliseen kaupankäyntiin osallistuville kuluttajille tulee lähtökohtaisesti turvata selkeä ja tehokas kuluttajansuoja, joka tasoltaan vastaa vähintään muissa kaupankäynnin muodoissa vallitsevaa suojaa. Kuluttajasuojan taso voi kuitenkin vaihdella huomattavasti riippuen siitä, tehdäänkö ostokset EU:n sisällä vai sen ulkopuolella. Euroopan unionissa perusperiaate on se, että kuluttajansuoja-asioissa noudatetaan kohdevaltion eli kuluttajan kotimaan lainsäädäntöä. Suomalainen kuluttaja, joka on ostanut tuotteen tai palvelun toisesta EU-maasta, voi siten ristiriitatilanteessa turvautua Suomen kuluttajalainsäädäntöön. Kuluttajasuojalain säännökset ovat pakottavia kuluttajien suojaamiseksi, eli niistä ei voi kuluttajien vahingoksi poiketa.

EU:n ulkopuolisten maiden kuluttajansuojaa koskeva lainsäädäntö taas voi puolestaan poiketa huomattavastikin kotimaisesta. Myyjän kannalta on siis syytä tutustua kuluttajan kotimaan lainsäädännön vaatimuksiin oikeudellisten riskien minimoimiseksi.

Kansainvälistä kauppaa käyville kuluttajille tulee antaa selkeitä, riittäviä, täsmällisiä ja helposti saatavilla olevia tietoja tarjoamistaan tavaroista ja palveluista sekä kaupan ehdoista, edellytyksistä ja kustannuksista kaikilla niillä kielillä, joilla kauppaa voidaan käydä. Yritysten tulee esittää kuluttajille kaupan oleelliset ehdot ja edellytykset selkeästi ja täydellisesti kirjallisessa muodossa ja siten, että ne ovat myös kuluttajien saatavilla ja tallennettavissa. Kuluttajille on jätettävä riittävästi harkinta-aikaa ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä ja heidän on voitava peruuttaa kauppa ennen ostoksen suorittamista. Kuluttajansuojan takaamiseksi on myös tärkeää, että yksityisyyttä koskevat periaatteet noudatetaan kuluttajille suunnatussa sähköisessä kaupankäynnissä.

Euroopan kuluttajakeskus auttaa kuluttajia rajat ylittävän kaupan kysymyksissä. Yleisimpiä yhteydenoton aiheita ovat verkkokaupan toimitusongelmat ja tavaran virheet, lentomatkustajien ongelmat lennon viivästys- ja peruutustilanteissa sekä autonvuokraus ulkomailla. Palvelu on maksutonta. Euroopan kuluttajakeskus on Suomessa osa Kilpailu- ja kuluttajavirastoa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]