Minilex - Lakipuhelin

Kuluttajansuoja ja hinta-arvio

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuluttajansuojalakiin sisältyy säännös hinta-arviosta. Sitä sovelletaan tilanteisiin, joissa elinkeinonharjoittaja, eli toimeksisaaja, suorittaa vastikkeellisen palveluksen kuluttajalle eli tilaajalle. Lähtökohtana on, että jos palveluksen hinta perustuu elinkeinonharjoittajan antamaan hinta-arvioon, ei lopullinen hinta saa ylittää arviota yli 15 prosentilla. Hinta-arviokin voidaan siis ylittää, mutta rajana toimii 15 prosenti ylitys, jota ei saa ylittää.

Jos syntyy erimielisyyttä siitä, onko hintaa pidettävä esimerkiksi sitovana hintana, suuntaa-antavana hintana vai hinta-arviona, toimeksisaajan on näytettävä väitteensä toteen. Hinta-arviota koskevasta säännöksestä ei ole mahdollista sopimuksella poiketa kuluttajan vahingoksi. Hinta-arviota koskevaa säännöstä sovelletaan myös taloelementtien kauppaan ja rakennusurakkaan, mutta niitä koskevat lisäksi poikkeukset, joiden perusteella hinta-arvio saadaan ylittää jopa yli 15 prosentilla. 

Kuluttajansuoja siis sisältää hinta-arviota koskevan säännöksen, joka sitoo elinkeinonharjoittajaa, mutta tietyissä rajoissa se saadaan ylittää. Lisätietoja kuluttajansuojasta ja hinta-arviosta saa soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]