Minilex - Lakipuhelin

Kulutushyödykkeen välittäjän vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kulutushyödykkeen välittäjän vastuusta säädetään kuluttajansuojalaissa. Laissa kulutushyödykkeen välittäjälle luodaan vastuu sopimuksen täyttämisestä kuluttajalle.

Elinkeinonharjoittaja, joka välittää kulutushyödykettä koskevan sopimuksen hyödykkeen tarjoajan lukuun, vastaa hyödykkeen hankkivalle kuluttajalle sopimuksen täyttämisestä. Kuluttajansuojalaissa määritellään yleiset kuluttajankauppaa koskevat vaatimukset ja näin välittäjälle syntyvät esimerkiksi tavaran virheeseen liittyvät seuraukset kuten virheen oikaisu, hinnanalennus ja kaupan purku.Laissa määritellään myös kuluttajapalvelussopimukset. Niillä tarkoitetaan vastikkeellista palvelusta, joita elinkeinonharjoittaja suorittaa kuluttajalle. Kyse voi olla esimerkiksi auton huollosta. Kauppalaissa säädetään oikeudellisesta virheestä, eli siitä että myytyä tavaraa rajoittaa esimerkiksi toisen henkilön omistusoikeus ja tällainen rajoitus estää tavaran myynnin.

Vastuuta ei kuluttajansuojalain mukaan kuitenkaan synny välittäjälle, jos välittäjä toimii toisen elinkeinonharjoittajan lukuun ja kuluttaja on tästä selvillä sopimusta tehtäessä. Kuluttajan on ymmärrettävä myös seikan vaikutus oikeuksiinsa.

Välittäjän vastuu siis luodaan kuluttajansuojalaissa ja se antaa kuluttajalle suojaa myös välittäjän kautta hankittujen kulutushyödykkeiden ja palvelujen osalta. Välittäjällä ei tässä yhteydessä tarkoiteta kiinteistönvälittäjää, vaan heitä koskien on olemassa omat säädöksensä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]